tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tapahtuma rikas päivä

Huh, joha on päivälle riittänyt aktiviteettia. Minäkin olen ihan poikki. Hyvällä tavalla tosin, on mukava päivä takana. Käyty vähän kauppoja kiertämässä, a-klinikalta haettu nappia naamaan, pelattu siskon tytön kanss vähän mato mato lautapeliä ja illan kruunas sirkus finlandia.
Olihan tuossa päivässä viellä käynti psykiatrisella polilla. Kävimme läpi bdi testin ja sain pari viikkoa saikkua lisää ja ensi vikkolla aloitan päiväpolilla. 9-15 saan olla siellä ja käydä turisemassa omalle hoitajalle ja on siellä jotain yhteistä aktiviteettia muidenkin kanssa. Minulta kysyttiin mitä mieltä olen tuosta päiväpolista niin tokaisin sille hoitajalle että kyllähän tuo ohjelma vähän hassulta kuulostikin mutta lähdetään kokeilemaan avoimin mielin.
Asenteeni on kuulema kohdallaan. Parempaan päin ollaan menossa. Nyt seuraavalla kahdella viikolla testataan miten jaksan tuota menemistä ennen kuin töihin palaan. Töihin paluuta pohditaan myöhemmin lisää. Tosin innolla minä odotan jo että töihin pääsen mutta hoidetaan itseni eka kuntoon kun sinne palaan. Työt odottavat niin kauan minua kun totean että jaksan olla töissä.
Josko sitä loppu viikko otetaan kevyesti, tässä kun on ollut menoa joka suuntaan. Ensi viikosta tuleekin sitten mielenkiintoinen. Olo on ollut pitkään hyvä psyykkisesti vaikka fyysisesti ollaan vähän väsyä oltua. Kuhan muistan itselleni aikaa antaa niin hyvä tulee. En saa olla itselleni ankara. Päiväpolilla olisi tarkoitus käydä läpi keinoja joilla selviän niistä tilanteista kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Tosin sen minun repsahtamisen jälkeen minun ei ole edes tehnyt mieli alkoa. Hyvä niin, toivottavasti minulla ei mene asiat enää niin huonosti että ratkeaisin.
Ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta katsotaan päivä kerrallaan. Minun täytyy jopa ruveta miettimään mitä suuhuni laitan kun tässä on pienessä ajassa tullut 10 kiloa lisää. Olen perso herkuille, taidan olla tunne syöppö. Täytyy vähän seurata etten syömishäiriötä itselleni aiheuta.
Yhdestä ongelmasta pääsee eroon niin toinen näyttää tulevan tilalle. Onneksi olen oppinut itseäni lukemaan. Osaan ennakoida tilanteita joissa huomaan meneväni väärään suuntaan.
Vappua odotetaan kauhulla kun kyseessä on ryyppy juhla. Katsotaan miten minun käy, ei oteta turhia paineita mennään päivä kerrallaan.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

avoimin mielin eteenpäin

Ei pitäisi sählätä heiluvassa autossa ja pätkivän netin kanssa kun postaa tekstejä. Kävi pieni vahinko ja poistin väärän tekstin. Noh se teksti katosi bitti avaruuteen :)

Ainut mikä kävi mielessä psykiatriselta polilta lähtiessäni oli että mihin minkän olen ryhtynyt. Edelleen mietin tuota samaa. Huomenna selviää vähän lisää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tuo Päiväpoli juttu vieläkin mietityttää mutta lähdetään mukaan avoimin mielin.
Viime viikolla sain taas uuden tuttavuuden kanssa käydä läpi menneisyyttäni. Monettakohan kertaa minä olen sen kertonut mutta tällä kertaa taisin olla kerralla rehellinen. Helppoa kun on vain jättää asioita kertomatta. Odotan huomista tapaamista mielenkiinnolla. Ekalla tapaamis kerralla kun he kysyivät että millaista apua haluan näiltä?. Vaikea kysymys sillä en tiedä oikein itsekkään mitä tässä tapahtuu. Noh, ensimmäinen joka tulee kysymyksestä mieleen niin haluan vain tästä kurjasta oravan pyörästä pois, tahdon elää.
He kertoivat koinka minulta vaaditaan sitoutumista. Tähän en voi kuin todeta että olen 100% mukana. ITSEhän apua hain ja haluan ottaa kaiken avun vastaan. Minulle sanoi kerran yksi että hän on valmis vaikka päällään seisomaan jos pitäisi vakuuttaa että minä olen sitoutunut tähän.

BDI-testejä saan täytellä ja pisteitä tulee laidasta laitaan. Vaikuttaa näköjään millä mielellä sitä täyttäessä ollaan. Viimeisellä kahdella viikolla olen ollut ihan katossa fiiliksen kanssa. Fyysisesti ehkä välillä vähän kuitti mutta sitten otetaan vain kevyesti.
Minulta kysyttiin mitä mieltä olen ns. pari istunnosta. Apua, minua vain mitetyttää miten sellaisesta kerron avopuolisolleni. Minulle tuo istunto on ihan ok. Niissä voisi toinenkin pääsatä kartalle siitä missä mennään. Minä kun en ole paljoa puhunut tästä ongelmasta hänelle. En tiedä miten ottaisin tämän minun tilanteeni esille. Pari kertaa olen yrittänyt puhua mutta huomasin että kuunteleekohan toinen edes mitä hänelle selitän. En vaadikkaan että hän ymmärtäisi minun selityksiä. Onhan tämä hänellekkin ihan uutta. Sen takia olisi hyvä jos jatkossa käytäisin "ammatti" ihmisellä. Välillä kyllä mietityttää miten hän on jaksanut näitä minun oikkujani. Olen onnellinen siitä että hän on edelleen vierelläni ja toivottavasti pysyykin. Haluan jakaa elämäni jatkossa hänen kanssaan. En olisi uskonut sitä 3 vuotta sitten että hän haluaa lähteä vaihtamaan minun kanssani maisemia. Nyt kun meillä on talo ostettuna ja yhteinen elämä, olen suunnattoman onnellinen että olen saanut hänen kaltaisen vierelleni.

Minun tekee monesti mieli nauraa edelleen tälle "pienelle" ongelmalle mutta siitä paheesta minun on päästävä eroon. En käsittele enää asioita huumorilla. Välillä olo on voimaton mutta se on osa tätä prosessia. Pitää vain muistaa antaa itselleen aikaa. Ajatuksia saa vielä pyörittää moneen suuuntaan ja huomata välillä olevansa hukassa. Silloin pitää muistaa että minulla on ihmisiä joille voin kertoa asioita jotta en yksin näitä pähkäile. Olen huomannut tämän puolen vuoden aikana kuinka laaja minun tukiverkosto onkaan. Löytyy paljon ihmisiä joista minä välitän ja kuinka moni niistä välittääkään minusta. Onneksi huomasimmi a-klinikalla että ei tämä ole pelkkä alkoholi ongelma. Minut laitettiin varaamaan aikaa psykiatrille. A-klinikalla huomioitiin se ettei oloni kohentunutkaan vaikka olin ollut jo muutaman kuukauden selvinpäin. Juominen olikin minun kohdallani jonkun seuraus. syynä olikin taustalla masennus ja ahdistus. Suoraan sanottuna ei minullakaan ollut käynnyt mielessä että olisin masentunut mutta nyt kun se on ollut hoidettavana tovin niin minun olonikin on parempi ollut.
Minulle on toistettu monesti että olen ollut mielettömän rohkea kun olen kohdannut ongelmani ja hain niihin apua. Eihän se mitenkään helppoa ole ollut ja välillä nämä jutut ovat minuakin pelottaneet. Tuki on ollut yksi helpottava asia tässä. Olen kohdannut ongelman perään ongelmia mutta olen lähtenyt niitä työstämään sitä mukaan. Tässä tulee taas esille se kuinka taistelija olen kun en ole luovuttanut. Olen näiden kokemusten kautta löytänyt itsestäni uusia piirteitä ja tahdon voiman lujuus on ollut koetuksella mutta se vahvistuu entisestään. Minä nykyään nautin elämästä, asiat eivät ole enää ns. pakko pullaa. Olen onnellinen siitä kaikesta mitä minulla on. Sitä en voi sanoin kuvaillakkaan se on jotain niin suurta ettei se mahdu sanoiksi..

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ei ollut mikään turha viikonloppu

Voiha urpo, minä sählään puhelimella, poistelin vahingossa postauksia. Noh mitä opinkaan taas, aina pitäisi ottaa varmuuskopiota.
Noh eiköhän se siitä. Nyt on auton nokka kohti kotia. Keskisuomessa tulikin vietettyä mukava viikonloppu. Joku 120 km on istuttava autossa ja sitten alkaakin tavaroiden purku.
Viikonloppuun mahtui kaikkea mukavaa. Perjantain vietin siskoni ja kummitytön kanssa. Käytiin vähän mutustamassa hamppareita ja iltapalaks vetästiin jäätelökakku. Mikäs sen parempaa ajanviettoa kuin olla näiden kanssa. Ihmisien joiden takia haluan olla tässä.
Lauantai menikin vanhan harrastuksen parissa, partion. Välillä sitä on mietitty josko tämän harrastuksen alottaisi uudestaan mutta ei uusi lippukunta huokuta vaikka voisi sielläkin olla mukavaa.
Partion aloitin -99 ja siinä oltiin melkein kymmenen vuotta mukana jonka jälkeen väliin tuli parin vuoden tauko. Kiinnostus partiota kohtaan palasi ja löysin itseni sitten johtajan roolista. Jatkaisin mielelläni edelleen mutta muutin toiselle paikkakunnalle. Lauantaina tulikin osallistuttua kisoihin rastihenkilöksi. Sisäpiirin vitsinä meillä oli kolme ärrää koossa. Porukka jolta ei kujeilut hetkessä lopu. Meillä oli mukana myös meidän minipartiolainen. Siskon tyttö pääsi ekaa kertaa olemaan mukana toiminnassa. Saa nähdä löytyykö hänkin myöhemmin partiosta. Kesälle olisi suunnitelmissa oman lippukunnan leiriä, lähden mukaan jos oma elämä antaa myöten.
Viikonlopusta ei ainakaan naurua puuttunut. Minäkin sain olla kummitytön kanssa ja näin vanhoja kavereita. Kavereitten kanssa tuli vaihdettua kuulumisia ja vähän aikaa kerkesi vain olla heidän kanssaan. Viikonloppu on kieltämättä hieman liian lyhyt. Täytyy miettiä milloin seuraavan kerran keskisuomeen tupsahtaa.
Kyllä moinen reissaaminen verottaa jaksamista mutta kyllä sitä on mukava välillä vaihtaa maisemia. Mieli korkeella eteenpäin. Kerrankin saan huomata että murheet jäi taka alalle ja nautittiin mahtavasta seurasta ja minullakin oli fiilis korkealla. Kelikin oli mitä mainioin paljon sai olla ulkona. Kaksi hyvää viikkoa takana, jännityksellä odotetaan jatkoa :)
Ensi viikolla saa taas puida omia ongelmia psykiatrisella ja mietitään päiväpoli juttuja. Minä pidän mieleni avoimena ja olen rehellinen. Haluan apua ja sitä otan vastaan kun sitä on kerrankin mahdolilista saada. Itse kun haluaa jotain tehdä niin kaikki on mahdollista. Sen olen oppinut tässä :)

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Taistelu raitistumisen kanssa

On se kumma miksi minulla pörrää ajatuksissa välillä tuo juominen vaikka tiedän mitä siitä minulle seuraa. Moni sanoo kuinka helppoa on olla juomatta. Toisaalta tottahan se on mutta kaikki on kiinni itsestä, haluaako olla juomatta. Monilla juominen pysyy ns. kohtuudessa mutta meitä on paljon joilla ei. Toiset tajuavat ja hakevat apua kun huomaavat etteivät pysty edes vähentämään. Minäkin monet kerrat yritin rajoittaa ja vähentää mutta epäonnistuin aina. Millon ajoitin kellon mukaan seuraavan oluen tai ostin vähemmän kuin yleensä mutta monesti päädyin lisää ostamaan.
Tämä ongelma kasvoi pikku hiljaa isommaksi, ekana oli tarkoitus pitää hauskaa jossain vaiheessa meno meni siihen että juotiin sammumis pisteeseen asti. Tämäkään ei enää lopulta riittänyt vaan oltiin sekaisin kuin seinä kello. Välillä kiitän onneani että tänä päivänä kävelen kommellusten jälkeen. Tekemisistäni en ole ylpeä mutta nykyään voin vain olla juomatta.

Juomattomuus tulee olemaan minulle varmaan lopun elämäni haaste sillä itse tiedostan ettei se siihen pariin korkeintaan jää. Hölmöltä se tuntuukin etten enää joisin, edes sitä yhtä jossaim juhlissa. Raitistumisen alussa tuntui tuo ei kiitos jotenki hölmöltä kun joku tarjosi. Minun kieltäytyminen varmaan kummastutti monia sillä minä olin porukassa aina se joka eo kieltäytynyt. Näin puolen vuoden selvän kaudem jälkeen tuo ei kiitos ei tunnu mitenkään erikoiselta.
Ainut ongelma on vain taistelu itsensä kanssa. Olen tämäm matkan aikana todistanut itselleni että ilman juomista voi olla hauskaa. Minulla on muutama hyvä baari reissu kavereiden kanssa takana jolloin itse olin selvinpäin. Tiedän pystyväni pitämään hauskaa mutta silti joskus ajatus siitä yhdestä tulee mieleeni.

Sen ainoan kerran kun minä ratkesin juomaan oli takana muutaman viikon taistelu mielitekojen kanssa. Itse olin niin keskittynyt juomiseen ja luovuttamiseen jotta en edes itse muistanut miltä minusta oli tuntunut ennen kuin päätin mennä kauppaan ja ostaa juomista. Minä selittelin niitä näitä a klinikalla työntekijälle enkä vieläkään muistanut mitään siitä että olin kertonut tutulle olostani. Onnekseni tämä henkilö oli mukanani tapaamisessa ja avasi suunsa. Olihan se itselle järkyttävää kuulla kuinka ajatukseni oli luovuttamisessa ollut ja itse en muistanut sitä. Pelon tunnehan minut valtasi kun rupesi ajattelemaan ja miettimään mitä minulle on tapahtunut. Enkö todellakaan muista. Tässä sai huomata kuinka kiero ihmismieli on...

Pari kertaa kun voitin tuon taistelun juomisen himoa vastaan mutta se tunne jonka niillä kerroilla koin oli kamala. Tuntuin kuin seinät tulisivat päälle ja hyllyllä ja jääkaapissa olevat juomat tulee vastaan ja houkuttelevat juomaan. Kuinka hyvältä kylmä kalja maistuisi, tuntea se mielyttävä lämpö jonka tuntee sisällä kun hörppäsee kaljan.
Sitä rupesi miettimään miksi minä kiusaan itseäni kun joka puolella on juomista. Miksen minäkin voisi vain ottaa jos otan nii se painetaan kuitenkin villasella. Ei siitä koskaan sen kummemmin olla ennenkään sanottu vaikka astiat ja läppärit on seinään lentänyt. Kuulisin vain et taas sulla meni yli. Se olisi sillä käsitelty..
Helppoa se ei ole yrittää olla juomatta kun kotona on hyllyt pullollaan juomista. Muutenkim kun alkoholi on aina kuulunut tavalla tai toisella elämään. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Minun on vain pakko uskoa itseeni ja hokea että pystyn tähän.
En voi itseltäni vaatia että pystyisin olemaan aina kaikissa paikoissa mukana joissa tiedän että muut juovat.
Se miksi moni ratkeaa juomaan ennemmin kuin haluaa kokea sen juomiseen liittyvän himon, halu kuitenkin juoda on ihan käsittämättömän sanoin kuvaamaton. Se tuntuu melkein mahdottomuudelta pitää näpit erossa juomisesta. Siinä vaaditaan itseltä paljon jotta pääsee himosta eroon. Jos ei ole täysillä mukana niin silloin todennäköosemmin retkahtaa. Sen jälkeen alkaakin itsensä syyttäminen. Itsensä pettäminen.

Saan opetella jokaisen vuoden päivän uudestaan. On keksittävä uusia tapoja joilla selviydyn tilanteista kun minunkin rupeaa tekemään mieli juoda. Olen onnellinen siitä kun ensimmäisen kerran kerroin että minulla on ongelma, minua kuunneltiin ja tuettiin. Nyt olen päättänyt ottaa kaiken avun vastaan jotta selviän tästä. Se tuki jonka olen saanut muilta on ollut minulle suuri apu ja siitä varsinkin olen tajunnut ettei minun tarvitse tätä käsitellä yksin.
Puolen vuoden aikana olen ihan älyttömästi muuttunut, parempaan suuntaan. Moni muukin kuin itse on huomannut sen. Mukavinta oli kuulla itsestä positiiista palautetta :)
Jatkossa nuo menevät myös tuonne



sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ei niin perinteistä pääsiäistä

Mukava viikonloppu takana hyvän ruuan ja oleskelun parissa. Kerrankin minä nautin flussassa olosta. Saa vain olla mitään ei tarvitse tehdä. Vaikkakin ulkona on ollut niin mahtava keli etten sisällä ole malttanut olla. Pihassakin tuli tehtyä pientä kevät siivousta haravan parissa.

Pientä kasvimaata on tarkoitus tuonne pystyttää. En ole vain vielä keksinyt mitä sinne loppujen lopuksi laittaisin kasvamaan. Viime kesänä tuli huomattua että mansikat ja raparperit siellä kasvaa jo. Aluetta piti vähän eristää koiran takia jottei se nyt ihan lannoittamaan pääse kasvatuksia. Koirahan minulla vapaana juoksee ulkona silloin kun siellä jotain puuhastele.



Suklaakakku, sen päälle kuuluisi tehdä vielä suklaakuorrute mutta olin laiska ja jätin sen pois. Kyllä se sen verran oli hyvää ilmankin kun ei kakku pöydällä montaa tuntia ollut ennen kuin se katosi. Toisen sain tehdä seuraavaksi päiväksi ja sekin katosi.
Herkuille tässä talossa ei olla persoja.. :)












Nämä "omenaviinerit" onnistuvat tehdä lyhyellä varoitus ajalla jos vieraita tupsahtaa kylään. Nämä ovat tosin niin hätäisesti tehty jonka vuoksi niiden ulkonäkö jäi vähän huolimattomaksi. Toisaalta onko sillä nyt niin väliä kun pellillinen näitäkin katosi saman tien. Onneksi oli pakastimessa lehtitaikina levyjä, niistä nämä on väsätty.











Vähän saunan lämmitämistä. Se on yksi plussa tässä talossa että sauna on puu lämmitteinen. Paljon paremmat löylyt kuin sähkö saunasta. Mikäs on sen parempaa ku päättää päivä saunassa istumiseen, ottaa rennosti. En itseasiassa ennen välittänyt saunassa istumisesta mutta sekin on muuttunut ajan kanssa.












Kynttilän valossa istuskelua, rentouttavaa. Näitä pieniä hetkiä elämässä josta saa nauttia. Harvoin sitä tulee kynttilöitä poltettua mutta joskus siihenkin löytyy aikaa. Harmillista että elämäni on muka niin kiireistä etten kerkeisi vain istua ja nauttia siitä mitä minulla on. Aina pitäisi olla menossa ja pitää kiirrettä yllä.













Minä ja Väinö päätettiin lähteä lenkkiä tekemään uusille reitelle. Päädyttiin taas teille tuntemattomille keskelle mehtää. Harvinaisen mukava huomata miten aika kuluu reippaillessa koiran kanssa ja saa nauttia ulkona olemisesta. Näitä reissuja minun pitäisi yrittää tehdä enemmän eikä aina vedota kiireeseen. Rentouttavaa kuunnella musiikkia ja kulkea eteenpäin. Suoda itselle vapaa aikaa ja nauttia elämästä.








Grillikauden avaus. Pekoniauraherkkusieni rullia, ne ovat ne ehdottomat jota täytyy kerran kesässä edes maistaa. Folionyyteissä onkin sitten pottuja ja herne maissi paprikaa kera aurajuuston. Kyllä sitä ensimmäiset piffit ja makkaratkin paistettiin. Josko tänä kesänä kerkiäisi grillaamaan useammin kuin edellisenä kesänä. Harjoittaa vähän tuota grillimaisteria ja tuottaa paljon herkku ruokia grillissä. Minä en pitänyt oikeastaan ruuan laitosta ennen. Se tuntui pakko pullalta mutta todellisuudessa jos minä en ruokaa laita niin ukko saattaa tehdä perinteiset ja ruokana on makaronia ja jauhelihaa. Toisella on hyvin laaja ruuan laitto osaaminen.








 Käytiin myö vähän koirapuistossa kaverin kanssa. Koira sai juosta sydämmensä kyllyydestä pallon perässä. Väinö rakastaa palloja yli kaiken.













Tehtiin itse kebab lihat. Onnistui täydellisesti. Yhden kerran olen aikasemmin tehnyt tuon. Työtunteja tuon lihan kanssa menee mutta kyllä se oli palkitsevaa kun huomasin lihan onnistuneen.














Itse tehty rullakebab alusta loppuun, mikä sen parempaa :)


















 Iltapalaksi mansikkarahkat. Herkkuja tässä on saanut syödä mutta kyllä sitä ihteensä saa hemmotella joskus. Tosin minun ei ole koskaan tarvinnut katsoa mitä suuhuni laitan













Viellä on pari viikkoa saikkua jäljellä ennen kuin pääsen miettimään pääsenkö aloittamaan työt. Toivottavastri kaikki menee hyvin ja pääsen takaisin töihin. Vähän rupeaa olemaan ikävä takaisin sillä onhan tässä jo 5 viikkoa oltu kotosalla ja yritetty ottaa kevyesti ja hoitaa ihteensä kuntoon. Olo tosin rupeaa olemaan parempi mutta jaksamis puolesta en vielä tiedä. Noh kaikki selviää sitten kuin töihin palaan että jaksanko olla siellä. Onneksi voin alottaa työt kevyemmin ja tehdä lyhyempää päivää vaikkakin taloudellista tappioo se tulee tuottamaan mutta nyt ajatellaan itseä ensimmäisenä. Ei minusta ole kenellekkään hyötyä jos puolikuntoisena olen töissä.

Vielä hetkeksi kun ulos menisi nauttimnaan ihanasta ilmasta ja ottaisi loppu illan kevyesti leffan parissa :)

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Tunnelukko

Tämä on yksi iso osa alue jossa minulla on paljon opeteltavaa.

Alistuminen,  minulla on paha tapa alistua toisten tahtoon. En osaa kunnolla kieltäytyä jos muut pyytävät jotain. EI sanan opettelu on minulla käynnissä. Olen enemmän toisille mieliksi vaikka asiat joita he pyytävät eivät olisikaan minua miellyttäviä. En osannut pitää puoliani. Tästä hyvästä sain burn outin.. Otin liikaa töitä vastaan kun en osannut sanoa EI. Minun ei olisi ollut pakko jokaiselle työkeikalle lähteä mutta minusta tuntuin fiksummalta olla mieliksi esimiehelle. Olen iha nuoresta asti alistunut toisten tahtoon ja näin vanhemmiten sitä huomaa kuinka jotkut yrittävät edelleen saada minua alistumaan tahtoonsa. 
Nyt täytyy ruveta opettelemaan pitämään omia puolia ja ajatella itseä ensisijaisesti.

Uhrautuminen, huomioin toiset paremmin kuin itseäni joten omat tarpeeni jäivät sivuun. Uhrauduin toisten takia jotta en kokisi syyllisyyttä siitä, että en huomioinnut toisia riittävästi. Minulla ei ollut niin väliä, minun tarpeeni tai ongelmat eivät mitenkään suuria ole. Helpompi oli toisia kohtaan ymmärtäväinen ja myötätuntoinen. Kuuntelin yleensä toisten ongelmia ja tuin heitä niissä. Omista tunteista ja ongelmistani en sanonut oikeastaan mitään. Tuota olen saanut tässä tovin opetella. Olen ollut yli 3 vuotta parisuhteessa ja siinä jos missä täytyisi osata jakaa nuo. Yritän opetella olemaan avoimempi ja kertoa omista ongelmistani.

Vaativuus, olen itseäni kohtaan liian vaativa. Minun on tehtävä koko ajan jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Minun on vaikea rentoutua ja varsinkin nauttia elämästä. Useimmiten olen turhautunut itseeni. Elämä on ollut yhtä suorittamista. Saavutukseni ovat kuitenkin vain tuntuneet tyhjiltä. Minulla oli meni monta vuotta ohi ihan vain sillä että koko ajan puursin jotain, kävin koulun ja töissä samaan aikaan. Minulla ei ollut aikaa nauttia elämästä. Siihen rytmiin ja tapaan totuin kunnes huomasin omien pattereiden olevan loppu. En pystynyt enää suoriutumaan isommasta tai pienemmästä jutusta. Olin loppu.

Riittämätön itsekontrolli, en osannut asettaa itselleni rajoja ja siksi tein liikaa asioita jotka olivat haitallisia minulle kuten join, tupkaoin, tein töitä liikaa. En osannut miettiä omien tekojeni seurauksia ja monesti niistä seurasi vain haittoja. Olen saanut oppia omat rajat kantapään kautta. En kuunnellut muita kun he huomasivat että nyt menee yli, rajoita ja rauhoitu. Eräs läheiseni sanoinkin kerran etten opi mitään vasta kuin hengen lähtö on lähellä. Välillä tuokaan ei toiminut. Joku kerta minua ei enää ole tässä kun en mieti tekojeni seurauksia. Täytyi ruveta pohtimaan ja rajoittamaan asioita joita teen. Vähentää noita haitallisia asioita elämästä.

Emotionaalinen estyneisyys, en osaa, enkä osaa vieläkään ilmaista tunteitani. Kätkin ne aina oman pääni sisälle. Pitkään onnistuinkin mutta ne alkoivat purkautua ulos ollessani reilusti juovuksissa. Yritin loppu pelissä juoda itseni siihen pisteeseen etten tajuaisi maailman menosta mitään. Eihä tuo onnistunut vaan olin isommissa ongelmissa itseni kanssa. 

Rankaisevuus, olen ollut itseäni kohtaan ankara. Vihaan välillä itseäni ja moitin itseäni virheistäni. Mietin monesti jälkeenpäin tekemisiäni joista tunnen häpeää ja syyllisyyttä siitä miten olen toiminut. Minun on vaikea antaa itselleni anteeksi. 
Yritin kaikkeni, nykyään saan kantaa tuota tovin kädessäni. Minun oli johonkin vain turvauduttava jotta en juonnut. Tuon tein muutaman kerran, pari kertaa se sai ajatukseni muualle mutta ei sillä viimeisellä kerralla jolloin päätin luovuttaa. 
Joudun kehittämään uusia tapoja kuin viiltely. Se ei mitenkään tervettä ole mutta asiani ovat menneet liian pitkälle. 
Ennen hakkasin nyrkkiä seinään, tuhosin rystyset siinä. Vahingoitin itseäni jotta tiesin tehneeni väärin.
Korttipakkani leviää käsiin









Ulkopuolisuus, en tunne itseäni erillaiseksi kuin muut viihdyin muitten ihmisten seurassa useimmiten. Uusien ihmisten seurassa en tosin tiedä mitä sanoisin tai olisin mutta vähän aikaa heitä seurailessa huomaan miten siinä porukassa on fiksuin käyttäytyä. Minä en välitä siitä mitä mieltä muut ovat minusta, en jaksa ottaa turhia paineita siitä. Minulle on aivan sama jos he eivät esim. jostain minusta pidä. Ainut tilanne jossa varsinkin tunnen itseni ulkopuoliseksi on silloin kun muut juovat ja minä en. Olen itselleni tositanut että minullakin voi olla mukavaa selvinpäin. Tunnen itseni tyhmäksi kun en ole menossa mukana niin kuin muut. Välillä jopa ajattelen etteivät ne minua kaipaa seuraansa. Olen näkymätön. Nykyään yritän vältellä paikkoja joissa muut juovat sillä minä tulen kiusaantuneeksi ja rupeaa ahdistamaan. Pikku hiljaa yritän sopeutua tuollaisiin tilanteisin jotta voin olla ihmisten ilmoilla niin että tunnen oloni mukavaksi.

Epäonnistuminen, en pidä itseäni mitenkään huonompana kuin muut. Minua ei horjuta ottaa haasteita ja tehtäviä vastaan vaikka epäonnistusin ja nöyryyttäisin itseäni. Useimmiten nauran itse omille epäonnistumisilleni. Niistä voidaan vain ottaa opikseen. Omissa valinnoisssani tunnen jokus epäonnistuneeni ja sitä kautta olen menettänyt ison palan uskosta itseeni. Elämän asenteeni oli enemmän hällä väliä miten teen asiat. Minua ei enää kiinnostanut välittää. Nykyään saan kuulla vähän väliä että minun pitäisi uskoa itseeni ja luottaa siihen että saan asiat järjestymään. Se vain tuntuu raskaalta mutta onneksi minulla on paljon ihmisia jotka tukevat minua vaikka välillä epäonnistunki. Minä haluan yrittää.

Pessimistisyys, nykyään huomaan kiinnittäväni enemmän huomiota elämän kielteisiin kuin positiivisiin asioihin. En silti huolehdi tai murehdi liikaa asioita ne menevät miten menevät. Tässäkin tulee taas esille etten välitä. Onkohan elämäni mennyt vähän alamäkeen kun en jaksa välittää?

Kietoutuneisuus, en tiennyt mitä itse halusin tai tarvitsin koska läheiseni määrittelivät ne minulle. Jossain vaiheessa ainut asia jota huomasin saavani tehdä itse vapaasti oli juominen. Koulut ja tekemiset muut määrittelivät minulle. Jossain vaiheessa laitoin asialle pisteen. Valitsin mielenkiintoisen alan jota rupesin opiskelemaan. Valmistuin kiitettävillä papereilla. Aloin itse päättämään mitä teen elämällä. Vääriä valintoja sinnekkin on tullut liuta mutta niin on myös monia hyväikin joista saan olla onnellinen.

Kaltoinkohtelu, suojelin itseäni pitämällä etäisyyttä ihmisiin. Luotan ihmisiin vaikka tiedän että he voivat pettää minut. Muutaman kerran olen tuntenut itseni petetyksi mutta ajattelen sen kuuluvan elämään. Minua on käytetty hyväksi ja kohdeltu kaltoin mutta se ei ole koskaan minua haitannut kun olen käsitellyt sen huumorilla. Tietenkin se sattuu ja jättää sisälle arpia. Huumori oli paras ystäväni ennen kuin sen ylläpitäminen alkoi käydä voimille.

Hyväksynnän haku, en välitä siitä mitä mieltä muut ovat minusta mutta pyrin olemaan mieliksi muille. Yritän tulla kaikkien kanssa toimeen. En arvosta itseäni mutta en vertaa sitä muihinkaan. 

Vajavuus, olemassaoloani leimaa arvottomuuden kokemus. Olen kriittinen, ankara ja vihainen itselleni. Peittelin ongelmiani ja virheitäni ja välttelin niistä puhumista. Pidin salassa todelliset tunteet ja ajatukset, en halunnut myöntää muille olevani tunteellinen ja tarvitseva ihminen. En halunnut varsinkaan myöntää itselleni. Tässäkin asiassa tuli monesti esille ystäväni HUUMORI. Sen taakse oli helppo piiloutua.

Minun on vain opeteltava ymmärtämään menneisyyden vaikutus nykyhetkeen ja kehitettävä uusia ratkaisumalleja elämän haasteissa. Helppoa tämä ei ole ollut mutta onneksi olen oppinut jo jotain asioita joissa minulla parantamisen varaa. Mennään askel kerrallaan kohti tavoitettani


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

kysymyksiä ja pohdintoja

Jaahas,

Tänään on saannut taas pohtia päätä pyörälle mitä mielenkiintoisempien kysymysten parissa. Miten olisi asioiden laita jos meillä olisi parisuhteessa roolit toisinpäin. Minä en aluksi halunnut puolisolle mainita että hain ongelmiini apua, aloitin mm. antabuksen. Ilmoitin toiselle vain että nyt loppu minun juominen. Myöhemmin kuin todettiin tuo masennus, en kertonut siitäkään heti. Jossain vaiheessa tajusin itsekkin etten minä voi tämmöisiä asioita pimittää toiselta ja kun kerron tästä voin jakaa ongelmani toisen kanssa. Osaa hänkin ehkä jatkossa olla tukena. No ei nyt ihan tuota tukea heru mutta kokoajan mennään parempaan päin. Minä nykyään lörpötän toiselle käynneistäni ja tekemisistäni vaikka toinen ei aina näytä kuuntelevan. Tämän takia hän ei voi enää koskaan sanoa etten minä kerron mitään, minä puhun mutta toinen ei kuuntele.. Turhauttavaa.

Pohdin myöskin asioita jotka auttavat minua minun ongelman kanssa eteenpäin. Tämä vaatii halua pitää kiinni tavoitteesta, joskus olen parempi ihminen. Tämä on vaatinut jo paljon ja vaatii edelleen. 
Minulta kysyttiin myöskin miksi nousen aamulla ylös?
Halu elää tuli ensimmäisenä mieleeni vaikka se on joskus ollut hukassa enemmän ja vähemmän. Olen pohtinut monesti jos en olisikaan enää tässä, Heittäisin oman elämän kaivoon, en jaksa enää taistella. Jostain olen kuitenkin kaivanut voimaa näihin tilanteisiin sillä olen edelleen tässä. Olen myöskin tehnyt minulle erittäin läheiselle ihmiselle lupauksen siitä että olen tässä nyt ja tulavaisuudessa. Myöhemmin lupauksen antamisesta oivalsin että olen oikeasti tärkeä hänelle ja hän välittää minusta. Minun tekemiset eivät ole vain ihan sama vain niillä on joillekkin ihmisille merkitystä.
Millaista näiden ihmisten elämä olisi ilman minua. Sitä en voi tietää. Ainakin joillekkin se auheuttaa isomman ja pienemmän aukon elämään. Minulla on monia ihmisiä joille olen tärkeä. Tämänkin tajusin vasta kun olin lähellä luovuttaa elämäni kanssa. En minä ketään halunnut silloin satuttaa mutta sain huomata että tekoni satutti monia, moni mietti mitä on tehty väärin että minä tein niinkuin tein. Itse kannan siitä syyllisyyttä, että menin korkkaamaan sen jälkeen kun olin 5 kk ollut juomatta. Petin lupauksen.

 Ongelmia ja vaikeita asioita oli ennen helppo mennä karkuun korkkaamalla ja juomalla pää täyteen mutta ei se mikään ratkaisu ole. Sivuuttaa vain hetkeksi asiat ja ne tulevat myöhemmin kuitenkin tavalla tai toisella esille. Nykyään saan opetella tapoja käsitellä näitä tilanteita ja asioita joihin ennen join. En enää mene siihen halpaan että alkoholi hukuttaa ongelmat. Ongelmista ei voi päästä kuin eroon käsittelemällä ne ja opetella elämään niitten kanssa. Ei niitä voi vain unohtaa. Sitä olen yrittänyt monet kerrat ja nyt tilanteeni on kasvanut niin hankalaksi etten yksin siitä enää selviä. Tarvitsen ulkopuolista apua ja sitä hainkin. Enkä kadu päivääkään sitä että avasin suuni. On minulla monia asioita joita yritän edelleenkin sivuuttaa mutta tässä olen minä ja muutkin huomannetteen että asioiden salailu vain vaikeuttaa asiota. Nykyään yritän olla mahdollisimman avoin näille ihmisille jotka auttavat minua masennuksen ja juomottomuuden kanssa. 

Voisikin tässä tilanteessa jotenkin oikaista ja päästä nopeasti siihen tavoitteeseen jotta olisin ns. parempi ihminen. Ei, tässä saa kiertää pitkän matkan monien takapakkien kautta ja yrittää ottaa opikseen. Matka on ollut kuoppainen ja on varmasti jatkossakin. Se auttaa minua eteenpäin kunhan asennoidun siihen että ongelmat ratkeavat kun ne käsittelen. Minulla on halua muuttaa omaa elämääni ja asenne yritetään pitää positiivisena. En enää mene ongelmia karkuun pulloon tarttumalla tai haudo kaikkea yksin päässäni. 

Näitä asioita saan vielä monesti pohtia. Ajatus siitä etten enää olisi täällä tulee vielä monesti vastaan. Silloin täytyy miettiä mitä siitä seuraa jos heitän oman elämäni menemään. Itselleni se olisi helppo ratkaisu mutta miten muille? En voi tietää, eikä muukaan koska niin ei ole päässyt vielä koskaan tapahtumaan. Minulla on ollut muutamana kertana mietittynä miten sen tekisin, minulla on visio siitä.
Olen ollut niin lähellä reunaa että kaikki olisi ollut menetetty mutta silti minulla on se joku mikä minut pitää tässä ja herään sen vuoksi joka aamu. En ole vielä ihan varma siitä että mikä se on mutta kyllä se selviää tämän matkan aikana

KOHTI PAREMPAA MINÄÄ

tiistai 15. huhtikuuta 2014

harrastus mietinnässä

Hmm..

Lääkäri, pomo, läheiset kaikki ovat sitä mieltä että harrastus pitäisi keksiä. Aikoinaan sitä on tullut harrastettua monen sorttista. Jalkapallo, koripallo, yleisurheilu, partio, lukeminen, palapelien teko ja mitähän vielä kaikkea sitä listaan mahtuu.
Nyt kun viimeiset 3 vuotta on mennyt pelkästään työn ja opiskelun parissa ei ole kerinnyt harrastamaan mitään. Päivät oli täytetty pakollisella ohjelmalla.
Koulusta kun valmistuin täytin päivöy työllä taaskaan en kerinnyt muuta tekemään. Laiminlöin nukkumisenki, nukuin liian vähän siihen nähden mitä töissä kuormitin itseäni.

Nyt kun olen ollut 2 viikkoa saikulla ja elämä rupeaa taas näyttämään valoisalta niin jaksan miettiä millä mukavalla päivääni täyttäisin. Tänään laitoin keittiöön kasvamaan pientä yrttitarhaa, ihan vain kokeilu mielessä josko minussa olisi viherpeukalon vikaa. Huomenna löydän itseni nyppimässä kukkapenkkejä jos keli antaa myöten.
Vielä on jäljellä 1.5 viikkoa saikkua jäljellä ja tekeminen ei ainakaan lopu kunhan muistan ottaa kevyesti.

Vanhoista harrastuksistani olen yrittänyt ylläpitää tuota lenkkeilyä ja tavoitteena olisi päästä juoksemaan vähintään puoli maratooni jossain vaiheessa. Lenkkeily on mukavaa kun koirankin voi ottaa mukaan. Juoksu lenkit taittuu kaksin paljon mukavemmin. Jalkapalmoa olen myöskin miettinyt mutta pitäisi selvittää olisiko jotain hartaste porukkaa paikkakunnalla.
Tosin joku uusi lajikin voisi olla kiva, joku itsepuolustus laji on käynnyt mielessä. Vai sittenki joku jooga.. valinnan vaikeus tai sitten käyn kokeilemassa rohkeasti erilajeja, en tiedä.

Maalaaminen on myös kokeiltu. Tässä on hiukan esimakua omista töistäni. Makuuhuoneen seinä.

















Valinnan vaikeus siitä mitä tekisin. Tekeminen pitäisi olla miellekästä ja se ei saisi tuottaa turhia paineita sillä tässä toivutaa  parhaimmillaan masennuksesta ja työuupumuksesta.
Kesän operaatioksi ajattelin ottaa kasvimaan teon. Meillä kun on tuota pihaa tässä talon ympärillä kiitettävästi ja pieni nurkkaus olisi valmiina mietittynä. Koiran takia minun pitäisi se eristää, kuka nyt lannoitettuja kasvatuksia haluaisi syödä ;)

Paljon on minulla mielessä mitä tekisin mutta en tiedä vielä mistä alottaisin, eletään päivä kerrallaan :)





sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

lyijyn raskas

Olemus tuntuu raskaalta, kaikki tuntuu vaativan ylimääräistä ponnistelua. Ihan kuin olisin lyijystä tehty. Koko viikko on vaatinut voimia jotta jotain sain aikaiseksi. Tehnyt mieli vain nukkua ja nukkua päivästä toiseen. Saanut taistella itsensä ylös sängystä. Tässä elämän tilanteessa sänkyyn jääminen vain pahentaisi tilannettani.
Tämä viikko on mennyt mukavasti koiran kanssa ulkona ja leipoessa, yhdet ilon aiheet tässä elämässä.

 Leipomisen sanotaan olevan terapeuttista. Noh sillä sai ainakin ajatukset pysymään kasassa ja olla ajattelematta mitään ikävää. Taipumusta kuin on jäädä pohtimaan mitä minä täällä teen. Tuntuu välillä yksinäiseltä. Ei sitä koko ajan voi olla ystävillekkään vuodattamassa kuinka paha sitä on olla.
En ole vielä kekisyt itselleni mitään harrastusta tai asiaa josta pidäm. Tällä hetkellä leipominen sopii minulle hyvin. Siitä en voi tulla riippuvaiseksi haitallisella tavalla..
Muutaman kalorinhan noista itseensä lisää saa mutta ei se haittaa, välillä vähän saa herkutella :)

Ruuan väsäily muutenkin on mukavaa, se ei vaadi mitään erikoista. Minun ensinäkin pitää ottaa kevyesti. Tuo on hyvä tapa ainakin. Välttää tressiä..




Tässä kaverissa on sitä jotain. Sen kanssa ei ole tylsää ja varsinkaan yksinäisyyden tunne jää pois. Mikä on terapeuttisempaa kuin touhuta tämän kanssa. Me ei katsota keliin ulos lähtiessämme, poika tulee ihmisten kanssa toimeen ja tykkää lapsista. Ei tarvitse miettiä ottaako koiran mukaan vai ei. Se tulee useimmiten sinne minne minäkin.
Tämä herra on 3 vuotias ja nimeltään Väinö. Yksi niistä elämän iloista joita olen elämääni haalinut.









Tämä viikko on ollut paljon mukavempi verrattuna edelliseen viikkoon. Tällä viikolla huomasimme a klinikalla että minä olin viime viikon ollut jossain transsissa. Minä en muista tiettyjä tapahtumia joista olin loppujen lopuksi päätynyt pullon korkkaamaan. Niin pitkään kuin taistelinkin juomattomuuden puolesta, ratkesin. Minä tiedä mitä tarkoittaa juomisen himo ja miksi moni lankeaa siihen. Itse selvisin siitä monet kerrat mutta jossain vaiheessa se usko itseensä katosi. Päätin luovuttaa, en jaksanut taistella enää itseäni vastaan. Ensimmäisen korkkauksen jälkeen tiesin pettäneeni varsinkin itseni ja muut joille olin luvannut pysyä raittiina. Sillä ei ollut enää merkitystä. Kaikelta katosi merkitys.
Nyt alkaa uudestaan luottamuksen rakentaminen ja itseensä täytyy valaa uskoa "minä pystyn tähän" "en ole luovuttaja". Päädyin sairaalaan antabus reaktion takia, minä olisin voinnut jättää juomiset siihen kun ensimmäinen oire ilmeni mutta jostain syystä jatkoin niin kauan kuin kestin. Ei mikää ihanin kokemus ollut. Opettipahan tämä reissu minulle kuinka paljon siitä tuli huonoja seuraamuksia joita saan itseni lisäksi yrittää korjata.
Haluan elää ilman alkoholia ja siihen pystyn. Sitä ennen minun on hoidettava masennukseni. Tämä ilmeni pari kuukautta myöhemmin kuin juomisen lopetin. Psyykkisesti oloni ei kohentunut vaikka en ollut enää juonnnut. Ruvettiin pohtimaan mahtaako juomisen taustalla olla masennus ja siitä päivästä lähtien olen rampannut a klinikan lisäksi psykiatrisella. Hölmöllä tavalla voin sanoa että olen onnellinen että tässä alkoi palikat loksahtamaan paikalleen. Sain uuden mahdollisuuden.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Itselleen myöntäminen

Kaikki ok...

Sitä hoki itselleen vuosia tuota. Ensimmäisena sain huomata, että minullahan on ongelma alkoholin kanssa. Tuntui hölmöltä, että miten nyt parikymppisellä voi moinen olla jo. Käyttökin oli suurimmaksi osaksi viikonloppuista mutta kohtuudessa ei enää pysytty.
Jännä miten tuolla nesteellä yrittikin aluksi tiedostamatta juoda pois pahaa oloa. Siinä meni muutama vuosi "hällä väliä minähän juon" tyylillä. Ei ollut halua tai motivaatiota yrittää edes vähentää.

Maailma muuttuu. Elämääni tuli uusi ihminen jonkan takia sain motivaatioa vähentää omaa käyttöäni. Se ei tietenkään onnistunut sama meno jatkui. Jossain vaiheessa se halukin löytyi. Otin ensimmäisen askeleen ja pyysin apua, yksin tästä en selviä. Ei sekään niin helppoa ollut kuin kuvittelin mutta enää en ollut ongelmani kanssa yksin. Pari vuotta myöhemmin päätin että nyt se loppuu. Siitähän se lähti nyt on 5 kk takana selvinpäin. Tuo pätkä on ollut yksi vaikeimmista ajoista lyhyen elämäni aikana.

Juomisen korvasin työllä. Minusta tulikin työholisti. Puoli vuotta painoin töitä ajattelematta seurauksia. 3-5 tuntia yössä unta. Laitoin itseni koville. En ymmärtänyt kun muut sanoivat minulle löysää tahitia, ihminen ei ole kone. Kaikista pahin oli se etten osannut kieltäytyä, enkä osaa edelleenkään. Sitä vasta opetellaa. Tästä hyvästä jouduin ensimmäisenä 2 vkon sairaislomalle, pidin sitä pakko lomana. Töissä jakoin tämän jälkeen olla 2 viikkoa sitten tuli romahdus. Sen seurauksena olen 4 viikkoa sairaslomalla. Asennekkin on eri kun on tarkoituksena hoitaa itsensä kuntoon ennen töihin paluuta. En ole kenenkään eduksi jos puoli kunotisena palaan töihin.

Vaikeinta oli itselle myöntää ongelmat. Asioita ei pystykkään käsittelemään huumorilla, ei ihminen voi olla huoleton. Rakensin itselleni suojamuurin eteeni ja sen purkaminen on tuntunut pelottavalta. Se on ollut suoja jonka taakse oli helppo piiloutua ja nyt se on pitänyt pikku hiljaa purkaa jolloin koen itseni suojattomaksi. Opettelen käsittelemään asiat puhumalla. Elämän perusteet saan opetella uudestaan. Toimintamallien muuttaminen ei ole mitenkään helppoa. Tässä on vaadittu itseltä paljon joskus liikaakin.

Tässä eletään päivä kerrallaan. Opetellaan olemaan se "parempi" ihminen. Paraneminen voi alkaa kun itselleen myönsi asioiden todellisen laidan. Minulle annettiin toinen mahdollisuus jolloin voin tehdä asiat toisin. Mitään ei ole menetetty vaikkka usko itseensä on ollut koetuksella.
Saan pohtia miksi näin kävi, mitä olisin voinnut tehdä toisin jotta olisin välttänyt tämän. Olen ollut hukassa, olen edelleen eksyksissä mutta oikea suunta alkaa löytymään. Sen ylläpitämisenn tarvitsen tukea sillä ei ihminen tästä yksin selviä. Vastoinkäymiset eivät lopu vaikka ongelmat itselleen myönsi. Niihin voi vain suhtautua eri tavalla.

YKSIN EI TARVITSE SELVITÄ, APUA SAA KUNHAN SITÄ ITSE  HALUAA

Ajatusten kartoitus

Hmm..

Nyt on korkea aika miettiä mitä sitä elämältään oikeasti haluaa. Reilu parikymppinen, oma talo, avopuoliso, työ, koira ja läheiset. Mitä tästä puuttuu? Jotain kaipaan mut en tiedä mitä. Elämä on ollut yhtä ylä- ja alamäkeä. Keskityin ehkä hiukan vääriin asioihin ennen ja nyt saan kärsiä niiden seurauksista niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Itseni kanssa saan taistella nykyään päivittäin jotta tavoitteessani pysyn, tulla ns. paremmaksi ihmiseksi. Tämä taisto tulee varmaan olemaan elinikäinen mutta sen riskin olen valmis ottamaan.

Toisaalta menneessä märehtiminen ei tee hyvää, mutta on se pakko käsitellä jotta oman elämän kanssa on sinut. Olen todistanut pienessä ajassa varsinkin itselleni että olen taistelija, joka nousee uudestaan kehään kaatumisen jälkeen. Tämä matka on vaatinut minulta paljon ja joskus olen menettänyt uskon itseeni.

Tarkoitukseni on selventää itselleni omia ajatuksia elämästä, siitä mitä haluan siltä. Esille tulee monille tuttuja asioita elämän nurjista puolista mutta on elämässä ollut paljon hyvääkin. Niistä olen kiitollinen ja ne ovat niitä joiden takia olen jaksanut taistella tietäni eteenpäin.

Syvästä kuopastakin voi nousta ylös, tosin yksin se matka on raskas