lyijyn raskas

Olemus tuntuu raskaalta, kaikki tuntuu vaativan ylimääräistä ponnistelua. Ihan kuin olisin lyijystä tehty. Koko viikko on vaatinut voimia jotta jotain sain aikaiseksi. Tehnyt mieli vain nukkua ja nukkua päivästä toiseen. Saanut taistella itsensä ylös sängystä. Tässä elämän tilanteessa sänkyyn jääminen vain pahentaisi tilannettani.

Tämä viikko on mennyt mukavasti koiran kanssa ulkona ja leipoessa, yhdet ilon aiheet tässä elämässä.

 Leipomisen sanotaan olevan terapeuttista. Noh sillä sai ainakin ajatukset pysymään kasassa ja olla ajattelematta mitään ikävää. Taipumusta kuin on jäädä pohtimaan mitä minä täällä teen. Tuntuu välillä yksinäiseltä. Ei sitä koko ajan voi olla ystävillekkään vuodattamassa kuinka paha sitä on olla.
En ole vielä kekisyt itselleni mitään harrastusta tai asiaa josta pidäm. Tällä hetkellä leipominen sopii minulle hyvin. Siitä en voi tulla riippuvaiseksi haitallisella tavalla..
Muutaman kalorinhan noista itseensä lisää saa mutta ei se haittaa, välillä vähän saa herkutella :)

Ruuan väsäily muutenkin on mukavaa, se ei vaadi mitään erikoista. Minun ensinäkin pitää ottaa kevyesti. Tuo on hyvä tapa ainakin. Välttää tressiä..

Tässä kaverissa on sitä jotain. Sen kanssa ei ole tylsää ja varsinkaan yksinäisyyden tunne jää pois. Mikä on terapeuttisempaa kuin touhuta tämän kanssa. Me ei katsota keliin ulos lähtiessämme, poika tulee ihmisten kanssa toimeen ja tykkää lapsista. Ei tarvitse miettiä ottaako koiran mukaan vai ei. Se tulee useimmiten sinne minne minäkin.
Tämä herra on 3 vuotias ja nimeltään Väinö. Yksi niistä elämän iloista joita olen elämääni haalinut.









Tämä viikko on ollut paljon mukavempi verrattuna edelliseen viikkoon. Tällä viikolla huomasimme a klinikalla että minä olin viime viikon ollut jossain transsissa. Minä en muista tiettyjä tapahtumia joista olin loppujen lopuksi päätynyt pullon korkkaamaan. Niin pitkään kuin taistelinkin juomattomuuden puolesta, ratkesin. Minä tiedä mitä tarkoittaa juomisen himo ja miksi moni lankeaa siihen. Itse selvisin siitä monet kerrat mutta jossain vaiheessa se usko itseensä katosi. Päätin luovuttaa, en jaksanut taistella enää itseäni vastaan. Ensimmäisen korkkauksen jälkeen tiesin pettäneeni varsinkin itseni ja muut joille olin luvannut pysyä raittiina. Sillä ei ollut enää merkitystä. Kaikelta katosi merkitys.
Nyt alkaa uudestaan luottamuksen rakentaminen ja itseensä täytyy valaa uskoa "minä pystyn tähän" "en ole luovuttaja". Päädyin sairaalaan antabus reaktion takia, minä olisin voinnut jättää juomiset siihen kun ensimmäinen oire ilmeni mutta jostain syystä jatkoin niin kauan kuin kestin. Ei mikää ihanin kokemus ollut. Opettipahan tämä reissu minulle kuinka paljon siitä tuli huonoja seuraamuksia joita saan itseni lisäksi yrittää korjata.
Haluan elää ilman alkoholia ja siihen pystyn. Sitä ennen minun on hoidettava masennukseni. Tämä ilmeni pari kuukautta myöhemmin kuin juomisen lopetin. Psyykkisesti oloni ei kohentunut vaikka en ollut enää juonnnut. Ruvettiin pohtimaan mahtaako juomisen taustalla olla masennus ja siitä päivästä lähtien olen rampannut a klinikan lisäksi psykiatrisella. Hölmöllä tavalla voin sanoa että olen onnellinen että tässä alkoi palikat loksahtamaan paikalleen. Sain uuden mahdollisuuden.