keskiviikko 7. toukokuuta 2014

"Mistään ei saa taas otetta"

Eipä tässä päivän olossa muutosta ole tapahtunu, pakon omaista puurtamista. Sain kuitenkin imuroitua ja vähän pyyhittyä pölyjä. Ei kämppä aina läävältä näyttäisi. Pyykitkin unohdin laittaa, pitäisi opetella vain olemaan aloillaan tälläisenä päivänä. Koko päivän on tuntunut hengen ahdistusta ja aamulla bussissa tunsin tukehtuvani kun viereeni istui ihminen ja bussi oli muutenkin täysi. Kädet tärisee ja keskittyminen ei onnistu. Tämmöistä on minun arkeni itseni kanssa vaikka voin muille sanoa että kaikki on ok. Taas saan tolkuttaa itselleni että avaa se suu kerro miltä tuntuu.. Tuo on hankalaa ja sekin rupee ahdistamaan kun en saa suutani auki vaikka kuinka haluaisin. Taas olen itselleni liian ankara, miksi en voi antaa asioiden mennä omalla painollaan.

Josko minä jakaisin tänään saatua informaatiota tästä tietosuustaitoharjotuksesta.
Harjoituksissa ei ole tarkoituksena saavuttaa mitään, niissä ei ole oikeaa tapaa, niitten ei tarvitse tuntua miltään vain tarkkailla ja katsoa niitä. Antaa kaiken tapahtua niin kuin tapahtuu. Olla hetki tässä ja nyt.
Hengitysharjoitus
Istu hyvässä asennossa. Tarkkaile hengitystä. Silmät voivat olla auki tai kiinni. Tiedosta miten hengitys kulkee sisään ja ulos. Anna hengityksen tapahtua niin kuin se juuri nyt tapahtuu.
Ei-tekemisen harjoitus
Asetu hyvään asentoon. Sulje silmät. Tunne alusta jolla makaat tai istut, tunnustele sitä. Tunne kehosi. tunne hengityksesi. Kuuntele hetki ympäristön ääniä. Nyt ei tarvitse pyrkiä mihinkään, ei tarvitse saavuttaa mitään. Tämän ei tarvitse tuntua miltään. Ei tarvitse atsiä mitään. Pysähdy vain olemaan siinä. Anna kaiken tapahtua niin kuin ne tapahtuu. Ei tarvitse muuttaa kokemusta millään. Oli se mitä tahansa, se on jo tässä.
Tietoinen kävely
Kävele hitaasti ja luonnollisesti. Älä katso jalkoja. Keskity jalkojen liikkeeseen, tunne liikkeet hetki hetkeltä. Huomaa ajatuksesi, mitä käveleminen sinussa herättää. Tunne Hengitys. TUnne koko kehosi liikkuvan. Suhtaudu kävelyyn ihmeenä.
Tietoinen syöminen 
Keskity vain syömiseen, ole läsnä ruualle. Älä mieti muita asioita. Älä juttele muille tai puuhaa mitään muuta. Katso ruokaa jota syöt kuin et olisi ikinä nähnyt mitään sellaista. Näe muodot ja värit. Syö hitaasti ja luonnollisesti. pureskele rauhallisesti ja aisti miltä ruoka todella maistuu. Aisti ruuan lämpö tai viileys. Huomaa tuoksut.

Ihmismieli on melko kumma kun sitä lähtee tarkastelemaan. Näin pienillä asioilla voi saada mielentilan aivan toiseksi. Päästä hetkeksi pois ajatusten myllerryksestä ja keskittyä vain johonkin yhteen asiaan. Jos minäkin osaisin hetken suoda itselleni tauon ja tehdä jotain vastaavaa. Pysähtyisin. Se ei tekisi minulle pahaa, on vain tapana kasata kaikki ja sitten niistä saan romahduksen aikaiseksi. Minulta tultiin pariin kertaan kysymään oloani ollessani polilla, yritin lukea kirjaa mutta ei siitä mitään tullut. Hoitajatkin huomasivat että kaikki ei ole ok vaikka minä sanoin toista. Pitäisi varmaan kirjottaa kaulaan lappu josta ihmiset näkisivät millä fiiliksellä sitä ollaan. Minä kun olen aivan loppu, ajatus vain poukkoilee sinne sun tänne mistään en vain saa kiinni.

Huomenna uusi yritys




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti