Tulipahan tänään käytyä muistelemassa vanhoja vuoteen 2012 ja siitä vähän eteen päin. Sain tajuta kuinka olen kuitenkin tahdosta huolimatta halunnut kieltää ongelmani alkoholin ja työn suhteen. En voi kuin itse todeta että minkälaisen matkan olen saanut tuosta päivästä tähänä hetkeen talsia. Matkaan mahtuu monia ala- ja ylämäkiä. Raskas se on ollut niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Onneksi minulla on ollut ihmisiä tuossa matkalla mukana jotka ovat tukeneet ja auttaneet minua eteen päin. Näitä ihmisiä arvostan niin paljon etten keksi sanaa sille kuinka minä olen onnellinen heistä. Itse olen saannt tehdä työn mutta yksin en olisi selvinnyt.
Minulle oli tarjottu monesti a-klinikkaa mutta olin kieltäytynyt siitä. Koin sen vähän ahdistavaksi. Miten nyt 19 vuotias voikaan kokea tarvitsevansa a-klinikkaa kun kuitenkin kieltää ettei ole suurta ongelmaa. Vähän vain join liikaa ja tiedostin sen. Tiesin silloin jo etten osaa siihen yhteen jättää juomista vaan meno karkaa saman tien lapasesta. Aloin käymään ehkäsevänpäihde työntekijän luonna vaikka monesti tuossa matkan varrella hänelle tokaisin etten enään tarvitse apua ja yritin luistaa karkuun tapaamisia. Ehkä yritin vain mennä karkuun asioita kuitenkin vaikka halusin saada asioita järjestykseen. Työntekijä kuitenkin stemppasi aina tulemaan uudestaan vaikka joskus kävimme enemmän keskustelua siitä että tulisinko enään sinne. Jollain ihmeellä hän on onnistunut saamaan minut paikalle. Tämä työntekijä on tässä vuosien varrella tullut minulle tärkeäksi ei vain pelkän asiaks suhteen kannalta. Hän on ensimmäinen jolle minä uskouduin oman pääni myllerrykset. Hän on ollut minun tuki ja turva. Hän sai minut jatkamaan tätä rosessia vaikka itse en aina uskonut itseeni. Hän on onnistunut pahimmissakin tilanteissa valamaan minuun uskoa että pystyn tähän.
Olimme pohtineet mikä saisi minut motivoimaan vähentämisen suhteen. Olin kertonut sen, että kummilikkani toimii motivaationa ja toimii tänäkin päivänä. Sillä minä voin antaa hänellle enemmän kun en ole humalassa. Pohdimme myös alkon vaikutusta minulle tärkeisiin asioihin. Olin listannut neljä tärkeää asiaa, joita olivat parisuhde, kummityttö, koulu ja oma elämän. Näistä koulun olen onnistunut kunnialla suorittamaan loppuun. Kummilikka on edelleen minulle yksi niistä tärkeistä asioista joista pidän kiinni. Parisuhteen ja oman elämän kanssa on opettelua mutta parempaan päin ollaan menossa. Olin kertonut kuinka minun on helpompaa olla sekaisin kuin seinäkello, ei tarvinut ajatella. Minun oli vaikeaa puhua omista asioistani mutta sitä taitoa olen opetellut tässä ja laskin minun ja maailman välistä muurin alas. Yritän kertoa enemmän omista tuntemuksistani ja ajatuksista. Ei se edelleenkään ole helppoa mutta en ainakaan enään haudo niitä itselläni. Juomista olin käyttänyt tapana rentoutua ja nollata nuppia. Eihän ongelmia juomalla saa pois. Sen sain oppia kantapään kautta kun huomasin omista ongelmista oli tullut iso möykky josta ei löytynyt päätä eikä häntää mistä sitä olisi purkamaan lähtenyt. Olin todennut, etteivät kaverini minua hylkäisi vaikka en joisi. Eivätkä sitä ole tehneet. Minulla on edelleen samat vanhat kaverit joiden kanssa olin juhlimassa. Nykyään vain itse olen selvinpäin. Olin vakuuttanut kuinka nämä myllerrykset päässäni eivät vaikuta arkeeni... Mitähän minä olen oikein ajatellut.. Minua oli epäilyttänyt monesti kuinka minuun suhtaudutaan kun en joisikaan. Keksin tekosyitä miksi en muka voinnut juoda. Minua kehotettiin kertomaan totuus. Minä vain suurensin omaa valheiden verkkoa. Olen onnistunut kasaamaan ongelmiani oikein urakalla silloin kun en ole halunnut itselleni niitä myöntää.
Olin suunnitellut ottavani töitä ja tekemistä enemmän jotta ei tarvitsisi juoda. Täältä ihan alusta lähtien olen tehnyt tiedostamattani tuon työhön suhtautumisen. Minua yritettiin jo tuolloin toppuutella etten uuvuttaisi itseäni työllä ja pakenisi asiota. Toin monesti esille ettei koulu ja työ ole yhdessä raskasta. Pystyisin selviämään molemmista. Tein kohtuuttoman pitkää päivää jo heti alkuun. Aamusta iltaan työn parissa, sitä rupeamaa olenkin tehnyt jo reilut 2 vuotta. En yhtään ihmettele enään itsekkään että olen nyt kuitti.
Olin tuonnut jo alussa esille nukkumiseen ja ruokahaluun liittyvät ongelmat. Minua oli useampaan otteeseen kehotettu miettimään omia jaksamisen rajoja. Minä hölmö ajattelin vain että kyllä tästä selvitään olenhan RUUPUNEN..
Olin tuonnut myöhemmin esille itsetuhoisuuteni vaikka sanoin etten enään moista tee mutta asiat tuppasivat vaivaamaan minua. Minun käyttäytymiseen tuli väkivaltaisuutta ja hermostuessa nyrkki heilui ja tavarat lenteli seinään. Koko ajan kaivoin hitaasti omaa kuoppaani kun en myöntänyt asioiden todellista laitaa itselleni. Yritin vain painaa eteenpäin kuin päätön kana.
Tässä on lopputulos sain lopetettua alkoholin ja tällä hetkellä hoidatan masennusta. Olen saikulla, otan itselleni aikaa, yritän levätä. Kerätä palikoita paikalleen. Olen onnistunut muuttamaan toimintaani vaikka kantapään kautta olen saanut asiat oivaltaa. Silti ollaan tässä, vaikeuksien kautta voittajaksi. Helppoa tuo asioiden myöntäminen ei ole ollut. Se ei tapahtunut hetkessä, se vaati aikaa ja voimia. Onneksi minuun uskottiin vaikka itse olin luopua toivosta. Apua kannattaa hakea, se ei tee ihmisestä heikkoa tai huonoa. Itse saan olla onnellinen että olen tässä ja nyt edelleen, tulen olemaan myös jatkossakin. Minulla on paljon tärkeitä asioita elämässäni mistä en luovu. Nyt vain muistetaan antaa itselle aikaa, eikä kritisoida itseä, mennään päivä kerrallaan eteenpäin.
"Kuinka ihminen voikaan pienistä asioista olla onnellinen"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti