sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Viikonloppu lähestyy loppuaan

Viikonloppu lopuillaa..
Kaikkea mukavaa siihen mahtui. Oma vointikin on pitkästä aikaa hyvä. On jaksanut pitkästä aikaa. Siitä minä nautin, koen mielihyvää. Parempaan suuntaan mennään koko ajan. Ahdistuksesta olen oppinut paljon tämän kahden viikon aikana jotka olen polilla viettänyt. Tiedän että se tulee ja menee. Osaan hillitä sitä. Voisiko paremmin tässä vaiheessa mennä.

Perjantaina polilta lähdettyäni ajattelin käydä toimistolla kysymässä vähän miten he suhtautuisivat siihen että minä töihin palaisin. Saikkuni olisi tarkoitus 19 päivä loppua. En tosin ole vieläkään aivan varma otanko riskin ja palaisin töihin. Pomoni teke kantansa sanomattakin selväksi etten palaisi vielä.. Onneksi esimieheni oli kannustavampi. Tosin nyt minun täytyy miettiä tarkasti miten oikeasti jaksan sillä jos palaan liian aikasin töihin ja päätyisin uudestaan saikulle, saisin ruveta miettimään toista työtä. Itse viihdyn nykyisessä vaikka ei siivoojana toimiminen ole unelma ammatti mutta itse tykkään siitä. Huomenna on tarkoitus hoitoneuvottelussa päättää miten jatketaan. Kuuntelen itseäni ja lääkärin ja oma hoitajan mielipiteen. Vaikean valinnan edessä mutta se ratkaisee paljon..

Perjantaina tiesin vanhempieni tulevan käymään mutta en tiennyt että sisko ja sen tyttö tulevat myös. Ihana yllätys heiltä. Äiti päätti laittaa meidänkin pihaan muutamia kukkia. Isommalla porukalla päätettiin sitten grillata. Nyt on kukkaset purkeissa ja seuraavaksi olisi tarkoitus kasvimaata laittaa. Mukava toisaalta että sekin laitetaan kasaan isommalla porukolla. Perjantai ilta vierähtikin mukavasti vielä vieraitten lähdettyä kiviä kerätessä talon edustasta. Lauantaina oli tarkoitus aloittaa vähän betonin valua ja laittaa muutenki viime syksyistä piha rojektia. Oli mukava huomata että sitä jaksoi olla itsekkin mukana. Minulla oli hauskaa vaikka vähän fyysisesti oli rankkaa. Josko me saadaan tuo piha rojekti valmiiks ja päästäisiin jatkamaan talon sisälle remppoja. Sunnuntai on mennyt ruokaa laittaesa, itsetehtyjä lihapullia ja lohko pottuja. Olipas  pitkästä aikaa hyviä. Tuo ruuan laittokon on ollut minulla vähän jäissä kun en ole oikein jaksanut. Pikku hiljaa alkaa löytymään tekemisen ispistä. Nyt kun muistetaan silti että otan kevyesti. Ei minulla mihinkään kiire ole asiat menevät omalla painollaan. Kerrankin osaan nauttia siitä mitä saan aikaiseksi. 

Jätetään päätös minun jatkostani huomiselle. Huomenna saattaa olla minun vika päivä polilla. Itse ainakin viihdyin siellä. Nyt nautitaan vain kivasta kelistä ja ollaan ulkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti