keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Melkein bumerangina takaisin polille

Toinen pisti mut ajattelemaan, toimi tällä kertaa ajoissa ennen kun mitään sattuu. Vähän kyllä tätä emmin. Tarviiko minun taas ottaa asiat esille, kyllä tämä ohi menee.. kaksi viikkoo oltu kurjan olon kanssa, saanut purra hammasta että olen pysynyt kasassa. Nukun päivässä ihan tolkuttoman määrän. En jaksa tehdä muuta kuin nukkua. Hyvään jamaan laskin itseni ennen kun rupesin toimimaan. Tänään oli pientä hoitoneuvottelua jatkosta, sain päättää kävisinkö polilla kerta viikkoon vai palaisinko taas päiväpolille. Päiväpoli ei hassummalta kuullostanu, saisin taas pätkän jossa ei tarvitse mitään tehdä, saisin olla itsekseni ja rauhassa.
Lepoa minä todellakin tarvin. Päivän aikana en välttämättä pysty mitään tekemään ja jos saan itseni tekemään jotain nii se vie minulta voimat ja löydän itseni taas nukkumasta.

Pääsen takaisin saman hoitajan luokse kuin edellisellä kerralla, toisaalta melkoinen helpotus kun ei tarvitse taas kaikkea alottaa kertomaan alusta. He haluavat seurata minua tiiviimmin.. toivottavasti olo ei ole ihan näin vetelä ja tuntuu et saa purra hammasta etten itkuun purskaha. Hirveetä on vain odottaa millon romahdan, milloin en enää pysty pitämään päätä kasassa.
Minulta kysyttiin että eikö tuo ole hirvittävän raskasta kantaa moista taakkaa. Kyllä, yritän opetella päästämään irti asioista ja ottamaan muilta avun vastaan kun he sitä tarjoavat. Yksin minun ei tarvitse tästä selvitä. Tätä on minulle monesti hoettu, millään se ei tuppaa nuppiin jäädä. Toinen minkä kuulen usein on että mitä pitäisi tapahtua että minäkin itse huolestuisin itsestäni.. siskoni sanoja lainaten "otan opikseni vasta kun hengenlähtö on lähellä". Nyt ei ole vain varaa pelleillä omalla terveydellä sillä minun hyvinvoinnista riippuu nykyään toisenkin elämä.

Nyt on vain niin paljon kaikkea tapahtunut, mitä kummallisemmat asiat vaivaavat päätäni. Kaikilla ei ole edes merkitystä tällä hetkellä. Kulutan sitä vähästä energiaa ihan turhiin juttuihin. Minä vain yritän pitää lupauksistani kiinni. Sitäkin on kysytty että mitä jos en pystykkään pitämään lupauksista kiinni. En antaisi varmaan itselleni anteeksi. Retkahdustakin oli vaikea itselle antaa anteeksi. Tuntisin hirvittävää syyllisyyttä. En tiedä kumpi on pahempaa purra hammasta etten sorru vai se että sorrun.. raskaan taakan olen taas itselleni kehittänyt.
"Luovuttaisin jos minulla olisi siihen mahdollisuus" nyt en voi ajatella vain itseäni vaan jotain toistakin jotain mikä laittoi asiat uusiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti