Huoh, miksi ihminen ei osaa tunteitaan näyttää. Tämäkin olisi helpompaa jos ei olisi montaa asiaa mietittävänä. Yksi asia kerrallaan mutta kaikkea lapsivesipunktiosta päihdekuntoutukseen. Muutamat muutkin asiat pitäisi tällä viikolla hoitaa.. liikaa kaikkea ja nuppi ihan pyörällä.
Tänään olikin aamulla lääkärin kierto jossa minullekki sanottiin että pitäisi itse puolisolle kertoa miksi olen täällä. Minähän en tiedä mitä sanoisin. Koko paritapaaminen ahdistaa.
Sitten päädyinkin kahden sossun eteen jossa piti keskustella päihde kuntoutuksen paikasta johon pääsisin jo tällä viikolla. Tähän mennessä nuppi oli jo sen verran pihalla että sain purra hammasta että pysyin kasassa. Kesken tuon sossun tapaamisen minun olikin pakko poistua paikalta sillä hajosin. Ahdistus oli aivan järjetön. Menin vessaan piiloon koska en keksinyt muutakaan paikkaa jossa saisin olla yksin. Vastuu hoitaja kylläkin sinne vähän ajan päästä perässä tuli. Hän oli onnellinen että hajosin sillä hänkin näki sen kuinka paha minulla on olla. Näitä hajoamisia olen yrittänyt välttää mutta aina vain tekee vaikeampaa..
Vessassa vierähtikin pari tuntia ennen kuin ulos suostuin tulemaan. Tämän jälkeen psykologi etsi minut. Hän huomasi että minulla oli hirveä olla mutta ei ollut vielä tietoinen mitä päivällä oli tapahtunut. Vähän sain valotettua tätä ja hän ei piinannut sen enempää minua vaan sopi toiselle päivälle tapaamisen..
Ihan järkyttävää tämmöinen. Nyt taas nousee esille huumori. En tavallisesti näytä pahaa oloani mutta en enää tiedä kauan jaksan tätä. Olen ihan loppu. Uskonko että tämä muuttuu vielä paremmaksi? En tiedä, kaikki riippuu nyt jaksamisesta. Jaksanko enää yrittää. Yhdellä asialla pääsen vain eteenpäin ja yritän. Lupaus jonka tein siskolleni. Siitäkin alkaa olemaan vaikea pitää kiinni.
Kuinka kauan minun on jaksettava yrittää, usko minulla on ainakin loppu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti