perjantai 11. heinäkuuta 2014

Tylsimys

Hmm... viikonloppu edessä, eikä moinen enää kiinnosta. Kohta 4 kk ollut sairaslomalla, alussa sitä jaksoi kaikennäköistä pientä mukavaa puuhata. Ei edes osannut paikallaan olla ja nykyään en muuta teekkään. Jos päiväpolilla en olisi ollut niin en varmaan suihkuunkaan olisi päätynyt. Jotkut sanovat minua laiskaksi mutta minkä sille tekee jos mielenkiinto on kadonnut. Tällä viikolla siukku ja serkku tekivät piipahuksen meillä, olikin ainut kerta kun ihmisten kanssa olin tekemisissä. Vähän minustakin naurua irtosi mutta väsynyt olin heidän lähettyään. Joka päivä ainakin kerran olen hajonnut. Yksinkertaisesti paha olo vain tulee..

Päiväpolille palattuani osaston jälkeen mietin edelleenkin että olisiko minun pitänyt jäädä osastolle pidemmäksi aikaa. Mietin vain olutta ja perseiden vetämistä. Saanko nollata kaiken, ehkä teko jäisi viimeiseksi tai jos ei niin omantunnon tuska olisi niin suuri että petin itseni ja muutamat muut jotka vielä jaksavat uskoa minuun. Itse en itseeni usko.
Polilla työntekijäni vaihtui, tämän kanssa en puhu ahdistuksesta jota tunnen tälläkin hetkellä. Tänään hän kysyi ekan kerran ahdistuksesta ja sanoinkin hänelle että vähän väliä olen ahdistunut. Enemmän häntä kiinnosti miten selviän siitä kun ei minulla ole lääkitystäkään enää. "Se tulee ja menee" sitä en sanonut että itkuhan siinä tulee, olin minä liikenteessä tai kotona, silmät punasena sitä saa olla.. en edes halua puhua tuosta tuon työntekijän kanssa kun pelkään että hajoan taas jonkun edessä.. minun ei pitäisi padota näitä itselleni, hajoan jossain vaiheessa taas ja sitten ollaankin taas alkupisteessä niin syvällä että on toivoton ja turha olo.
Tuo järkkäsi tällekkin viikonlopulle minulle soitto ajan jolloin joku heppu soittelee ja kyselee vointia ja tekemisiä. Puhelimessakin sitä on helpompi hajota. Toinen ei nää minua mutta ehkä kuulee äänestä ettei kaikki ole ok.. en minä jaksa tätä, yksin olen melkein koko ajan. Toinen voivottelee että miten minä sillein, olenko aina ollut näin omissa oloissa oleva. En ole, minulla oli joskus kaverit joiden kanssa vietin aikaa, nautin heidän kanssa olosta. Enää ei innosta sekään, ajatukset ovat sen verran negatiivisia etten halua olla heidän kanssaan. Tästä kärsin nyt ja myöhemminkin. Saanko enää kiinni siitä että minullakin olisi hauskaa ja nauttisin toisten seurasta.

Kuulen siitä kuinka minun pitäisi vähän ryhdistäytyä mutta miten senkin tekee kun mikään ei kiinnosta.. Olen laiska, en tee muuta kuin makaan sohvalla.. ei nuo ainakaan vointia kohenna. Tahdon vain olla yksin. Tekisi mieli itseään satuttaa fyysisesti, henkisesti olen jo ihan romuna. En tiedä onko tuosta suunnitteilla olevasta päihde kuntoutuksesta apua mutta saanpahan aikaa pohtia sitä missä mennään. Juomisen halu on kova mutta se on tässä tilanteessa väärin, en ole enää vain itsestäni vastuussa. Minun pitäisi olla iloinen tuosta toisesta mutta en osaa.. Toisia työntekijöitä se huollettaa ja tarjoavat apua ja tukea. Kivahan tuo on etteivät nämä minua yksin jätä, ehkä saan kasattua itseni siihen että voin kertoa minun ajatukset asiasta vaikka aina vetoon etten ole ajatellut asiaa mutta kyllähän se ajatuksissa on. Kukaan ei onneksi vaadi että minun pitäisi avata suuni vaan antavat minun omalla tahilla asioita avata heillekkin. Kyllähän moni sanoo etteivät ne minun ajatuksiani lue mutta he näkevät pahan olon. Sitä en pysty enää piilottamaan.

Ehkä joskus tämäkin olisi paremmalla puolella. Olen miettinyt mitähän tuo työntekijä mahtaisi ajatella jos hänelle saisin sanottua etten vain jaksa enää.. ensi viikolla saan kuulla lisää tuosta kuntoutus hommasta. Toivottavasti pääsisin moiseen mukaan mahdollisimman nopeasti. Töistä olen ainakin vuoden poissa, onneksi pomo oli suopea tälle. Enää ei tarvitse sillä päätä vaivata. Mietitään sitä lähempänä että töihin palatessani jatkanko heillä vai jossain muualla.
Keli olisi mitä mukavin mutta olen taas niin väsynyt että sänky kutsuisi. Ehkä menen toviksi pitkäkseen ja mietin uudestaa tekemisiä. Tai sitten vain olen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti