Eilen ylitin itseni ja tajusin kertovani ajatuksiani ohjaajalle. Eihän ne yrittänyt kuin viikon patistaa minua puhumaan. Näköjään sekin vei oman aikansa. Juttu tuokion jälkeen oli kylläkin ihan mahtava fiilis vaikkakin vaikeita asioita se jättikin minun pohdittavakseni. Ohjaajakin tokaisi ettei minulla kyllä yhtään helppoa ole noiden päätösten tekemisessä. Ei yhtään ole ihme että yksin pohdin itsemurhaa tai vain itsetuhoisuutta. Tosiasiassa minun ei tarvitse eikä pitäisi pyöritellä noita yksin. Nämäkin haluavat auttaa minua. Jostain syystä en osaa ottaa apua vastaan, vaikka haluaisinkin...
Eilisissä ryhmissä käsiteltiin hallintakeinoja ja mm. Ennakointia. Minulta kysyttiin että miten voin ennakoida kotia mennessäni mielihaluja.. tähän jouduin vastaamaan että hyvä kysymys kun siellä on juomista kaapissa. Vaikka minulla on periaate etten juo varsinkaan jätkäkaverin juomia mutta kiusaavathan ne minua. Tätä kuulemma puramme jossain ohjurissa. Mielenkiintoista siinä on se etten voi vaikuttaa siihen että onko kotona alkoa vai ei. Toinen ei ole ajatellut vähentää voi kuulemma juoda muualla ja senhän se on tehnytkin. Onko se nyt reilua, ei minusta. Ongelmana taitaa olla se että mitä teemme kun toinen on raitistumassa.. ei minun tarvitse katsella toisten ottamista vaikka välillä sen merkeissä näkeekin kavereita mutta he ymmärtävät jos lähden aikaisemmin pois. Onhan näitä ihmisiä ihana nähdä, kaverini kun asuu sen verran kaukana ettei tule nähtyä ja nykyään on yhteyden pitokin ollut vähäistä.. taas olen tehnyt sen että jättäydyn yksin ja siihen ei pitäisi jäädä koska se pahentaa ahdistustani..
Kuntoutukseen kiinnittyminen on edelleen vaikeaa mutta nyt en tiedä haluanko mennä kotiin, mitä jos kaikki jatkuu samallailla kuin ennen..? En tiedä miten kauan jaksan sellaista enään. Kotiharjottelusta oli myös eilen puhetta ja siinä tajusin että kotiin menoa emmin. Sanoinkin vitsillä ohjaajalle että oletko varma että haluan kotiin mennä.. katsoi minua hiukka hölmönä mutta tajusi pointtini. Sanoi minulle että keskustellaan siitäkin vielä, älä ota paineita siitä. Olen pohtinut tuon suhteen jatkamista sen kannalta enemmänkin että mitä jos mikään ei muutu.. menenkö kotiin kaiken näiden osasto ja kuntoutus jaksojen jälkeen niin ettei mitään olisi koskaa tapahtunut. Minä olen addikti, pystynkö elämään ympäristössä jossa on koko ajan juotavaa saatavilla.. edelliset 8 kk olivat hirveitä koska yritin pärjätä yksin juomatta ja mihin se päätyikään, osastolle. Jos en olisi "pyytänyt" apua hajoamalla päiväpolilla niin en välttämättä olisi tässä. Olen oppinut hellittämään tuosta ääripää ajattelusta ja itselle ankarana olemisesta. Ensin puhutaan sitten mietitään voidaanko asioille tehdä jotain muuta kuin se että ratkeisin juomaan tai satuttaisin itseäni.. en minä halua koko aikaa pelätä että milloin minulle käy köpelösti ja en jaksa enää taistella. Kurjaa moinen, mihinkään en pahimmissa tapauksissa pysty keskittymään.
Ehkä tämä kuntoutuspaikka ei mikään huono ole kun opittuja asioita voin hyödyntää kaikilla elämän alueilla. Tammikuuhun mennessä pitäisi saada perustusta kuntoon. Onneksi minulle on tarjolla monen sorttista apua.
Saa nähä mitä tulevaisuus tullessaan tuo, ei ainakaan mitään helppoa ole tiedossa mutta yritän ottaa apua vastaan jolla helpotan omaa oloani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti