tiistai 28. huhtikuuta 2015

Mahti päivä

Mitä mainioin päivä takana vaikka vielä on monta tuntia jäljellä :)

Miten pienellä eleellä voi saada ihmisen iloiseksi. Käytyäni a-klinikalla annoin henkilölle pienen kiitoksen hänen avustaan ja tuestaan. Tuntui hassulta huomata kuinka hän liikuttui tästä ja oli tippa linssissä. "olet ihana ja vahva nainen, minä olen otettu". Olihan se kiva olla mieliksi tällä tavoin ja muistuttaa kuinka tärkeä hän on ollut tässä minun matkallani kohti raitistumista. Kuinka tästä tuli itsellekkin hyvä mieli kun sain positiivista palautetta.
Ennen tätä tunne kuohua puhuimme retkahtamisesta ja sen jäkeisestä armosta itselleen. Se ei kaada maailmaa jos retkahtaa mutta sen jälkeen täytyy miettiä haluaako jatkaa vai käykö asian läpi ja miettii miten edetään jatkossa. Siihen ei saa jäädä rypemään. Psyykkinen pahoinvointi on tuossa tilanteessa pahempi kuin kankkunen. Tiedän kun olen sen kerran kokeillut. En ole itselleni armollinen tuon retkahtamisen suhteen sillä en anna itseni mennä siihen enään. Tosin pitää vain muistaa ettei retkahtaminen kaada maailmaa, eikä sen takia kannata kirvestä heittää kaivoon. Sen voi kääntää oppimiskokemukseksi mutta sitä ei kannata yksin tehdä. Minulla on tuommoisten varalta muutama ihana ihminen jotka tukevat tuon kääntämisessä. Toivottavasti en sitä tarvitse mutta minulla on suunnitelma B jos A ei toimi :)
Tiedän olevani vahvoilla.

Poika hoksasi tänään miten käännytään. Juuri oli ollut puhetta lasten psykan kanssa kuinka vähä liikkeinen poika on. Kyllähän hän on aina ollut liikkuva, kädet ja jalat keksittiin ajat sitten. Noh nämä ovat taas niitä virkailijoiden kommentteja joista ei pidä itseensä ottaa. Jokanen lapsi kehittyy omaa vauhtiaan. Huomiseksi sovittiin fysioterapeutti mutta tämähän onkin ihan kiva juttu. Saas nähdä millaista jumppaa ja tekemistä ne kertovat lapsen kanssa tehtäväksi. Kyllähän minä toisen kehitystä haluan tukea ja ihan mielenkiinnolla odotan huomista.
Vähän kylläkin mietityttää mitenhän paljon 4kk ikäisen vauvan pitäisi sitten liikkua jos tämä vauhti ei kelpaa noille. Tämä poika on yhdenlainen tohottaja lattialla ja odotan vain kun hän liikkeelle lähtee. Sitten saan olla koiran ja pojan kanssa helisemässä.
Poikakin on mukavasti näitten käyrillä reippaassa nousussa, tällä hetkellä 64cm ja 6500g :) Iloinen ja reipas poika. Tänään lasten psyka tokaisi innoissaan kuinka ihanaa kun toinen herää ja näkee äidin niin sitä vaan hymyillään heti.
Millaisenakohan he minua pitävät kun kaikki vähän epäilee mutta silti kaikki kirjottavat lausuntoihin että poika on hyvin hoidetun oloinen ja tyytyväinen. Ei noita virkailijoita aina ihan ymmärrä mutta olen saannut paljon heiltä irti. Nämäkin on vain viime vuotisen takia järjestetty sillä en minäkään voinnut varmaksi sanoa että miten selviän mutta eihän tässä ole ollut ongelmaa. Nautin pitkästä aikaa elämästä ja on ihana antaa toiselle mahdollisuus tutustua maailmaan. Minäkin voin antaa niin paljon enemmän kun olen selvin. Tosin ei tämä aina ole ollut ruusuilla tanssimista. Välillä ailahtelee mieliala ja tekisi mieli perseet vetää mutta onneksi minulla on asioita joita voin ajatella näissä tilanteissa jotka saavat paremmalle tuulelle :)

Tämän päivän aikana olen itsekkin oivaltanut paljon ja saannut paljon pohdittavaa jatkoksi. Taas on edessä eräänlaista hoitoneuvottelua ja minun pitäisi kertoa mitä minä tarvitsen. Ihania kun kaikesta kysytään minun mielipide eikä vain tungeta ns. lääkäriltä toiselle. Minun mielipiteeni eivät ole turhia näille. Kiva tuntea itsensä "välitetyksi" näitten tahojen kanssa.

Vapuksi jämsään ja sirkukseen ensi viikolla. Jämsän reissulle en ole pituutta päättänyt mutta antaa sen mennä omalla painollaan. Kunhan itse viihdyn, eikä reissusta tule taakka. Taas kehittää päihteetön vappu, kyllä näitten pyhien kanssa tulee aina olemaan mielenkiintoista mutta selviän niistä :)


Ensikertalaisen voisarvet, en minä niitä yksin syönny ;D





sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

I can do it

Heh,
taas yksi viikko vierähtänyt ja alkaa kuu olla lopullaan. Ensi viikko onkin tekemistä täynnä, toisin kuin tämä. Välillä vähän nyppii nämä viikot jolloin jumitan kotona. Kehitin loppuviikosta tekemistä ja palauttelin juoksu inspistä. Kerkesin kaksi kertaa käydä ottamassa tuntumaa ja nyt onkin jalat jumissa. Ex urheilija tokaisee: venyttely on turhan päivästä. Ehkäpä lisään sen noitten juoksujen jälkeen ohjelmaan. Myös hieman lihaskuntoa... Aina aloitan ja jossain vaiheessa lopetan tämän. Suunnittelen joka talvi että kesällä lähtisin juoksemaan puoli maratoonin mutta siihen se sitten jää.. Noh josko ensi vuonna.Nyt yritän mahduttaa lenkkeilyn tähän vauva arkiseen päivään.
Koiran toki otan juoksulle mukaan sillä siinä kaverissa virtaa riittää.

Tulipahan kerran lähettyä kaveriakin moikkaamaan Lahen suunnille. Voin tokaista ettei aikoihin oltu nähty. Taas huomasin jumittuneeni liikaa omiin oloihin. Noh hyvä että tuli sekin huomattua ajoissa. Hassua kuinka aika vierähtää ja minä vain jumitan ajatusten kanssa samassa. Nyt tarvitaan tekoja. Osallistuin motiviren vai mikä se nyt oli mutta kuitenkin sen juoksuhaasteeseen. Kuudessa viikossa lähtee 5 km lenkki ja siitä tavoitteena on pidentää se 10 km ja siitä se puoli maratooni. Keksin keinon yllä pitää tuon haasteen ja palaan takaisin "kisa" radalle.
Kauan on siitä aikaa kun on punanen tartaani ollut kengän pohjan alla. Ehkä kävisin kokeilemassa miten 1500m luistaisi. Aikoinaan tuli näitä pitkiä matkoja paineltua. Mukavinta oli seurasssa reenailu ja olla kavereiden kanssa. Mihin tuo elämä on kadonnut minulta? Ehkä on aika palauttaa tuo seurassa oleilu takaisin. Nykyään kuin kavereillanikin on lapsia, mikä on ollut mukavaa. Vertais porukkaa ei tunnu hölmöltä rupatella mitä vauvat tekevät. On ainakin puheen aihetta. Tosin kyllä ilman poikaakin on mukava liikkua välillä omaa aikaa. Ei tarvitse miettiä ja huolehtia toisesta itsensä lisäksi. Hetken saa mennä ja olla. Yleisin tapa tässä on hypätä auton rattiin vetää volumit täysille, ikkuna auki ja polttaa tupakkia perä toisen jälkeen. Yksi pieni ilon aihe. Tosin tuon tupakoinnin olen ajatellut lopettaa.

Tupakointi on ollut osa minua 11 vuotta ja siitä paheesta on yritetty luopua. Välillä ollaan oltu pätkiä tupakoimatta mutta aina on tullut joku tilanne joka on saanut sen ratkeamaan. Juominenkin oli tuohon verrattuna helpompi lopetus. Siitä olen ollut 1,5 vuotta poissa.
Tässä olen miettynyt että lopetan a-klinikalla käyntini ihan vain siksi että olen oppinut selättämään mielihalut juomista kohtaan. Haikeaa tulee ilmoittaa henkilölle päätöksestä mutta häneltä olen oppinut paljon, puhumisen jalon taidon. Hän on ollut minulle tuki ja turva kun on matto lähtenyt jalkojen alta. Hän vei asioitani eteenpäin. Tämmöisiä ihmisiä saisi olla enemmänkin, tosin minun matkalleni näitä kertyi muutama.

"polku kohti päämääräämme ei ole aina suora,
menemme väärää tietä, eksymme, palaamme takaisin,
ehkä ei ole niin väliä mihin tiehen uskomme tai panostamme,
ehkä sillä on vain väliä että panostamme"

Muutos on niin itsestään kiinni, samase mitä joku toinen sanoo tai tekee. Muutokseen tarvitaan omaa halua. Tämän sain itselleni todistettua, moni uskoi minuun mutta minä en itseeni. Nyt kun tiedän mihin pystyn, pystyn jatkamaan valitsemaani polkua ja haastamaan itseäni. Ennen kaikkea nauttimaan elämästä, niistä pienistä ohi kiitävistä hetkistä.

"ovensa ulkopuolelle päässyt on jo jättänyt taakseen matkansa vaikeimman osan" 
Tämä on täysin totta.

Tämä viikko sujahti ulkoilun, yhdessä oleilun, kokkailun ja paperille töhertämisen merkeissä. Mukava tapa tuo töhertäminen. Saan ajatukset hetkeksi pois arjesta, tosin kokkailu on myöskin yksi lempi juttu mutta useasti asiat menevät pieleen ja leipomukset menevät roskiin. :) Virheistä minä opin asiat, ensi kerralla en sooloile ohjeitten kanssa.





torstai 23. huhtikuuta 2015

Elän yksin mutten itselleni

Viime vuoden urakan jälkeen en siltikään tiedä mitä elämältä haluaisin. Vaikeina päivinä toivoisin etten edes olisi tässä. Pienistä asiosta en osaa edes nauttia silloin. Kadun tekemisiäni, vaikkakin menneeseen en voi vaikuttaa. Miksi siis rypeän siinä? Osaisin vain päästää irti ja kokeilla jotain uutta. Ajattelen paljon mutta mitään en juurikaan tee asioiden eteen. Sekin on saanut juurensa menneestä. Tässä asiassa pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asialle jotain ennen kuin keksin tekosyyn olla tekemättä. Terapiatehtaalla ollessani kiinnitettiin huomiota siihen että sana varastooni kuului "pitäisi ja täytyisi". Eihän näillä sanoilla saada mitään aikaiseksi.
"Avaa se suu senkin pönttö" mitään ei tapahdu jos en saa sanotuksi asioita jotka minua vaivaavat. "tee äläkkä vain haaveile" miten vaikeaakaan voi olla tuo.

Mitä minäkin odotan, läprään luuria tunnista toiseen, tuijotan tyhjyyteen ja teen joka päivä asiat samalla kaavalla. Välillä mietin että tätäkö elämäni on? Eniten olen yksin itseni kanssa kun ovesta astuessani ulos voisin olla muiden kanssa. Kiinnostaisi lähteä ulos mutta sitten tuleekin kysymys vastaan mitä minä siellä.. Olen vain neljän seinän sisällä palloileva törppö joka sättii itseään ja moittii kun ei saa mitään aikaiseksi. Joskus yksinään on ihana olla mutta tämä on mennyt jo liiallisuuksiin. En tiedä mitä minäkin odotan.. Viikot vierivät ja minä junnaan paikallani. Kohta saan taas huomata että yksi vuosi vierähti ohitse. Jotain järjellistä pitäisi kehittää ettei tulisi täysin tuijoteltua seinille. Tosin minun karvaturri ja poika pitävät huolen etten jämähdä sohvan nurkkaan täysin. Molemmat kaipaavat minun huomioni.

Laiminlyön itseni, ajattelen ettei tekemisilläni ja ajatuksilla ole väliä. "En osannut kuin juoda nupin täyteen", tosin ei sekään kannattanut kenenkään kannalta.
Minä olin laiska enkä jaksanut miettiä koulun jälkeen oman ammatin töitä vaan jäin mopin varteen. Se oli helppoa koska alotin hommat jo koulussa ollessani. Sekin työ meni överiksi. Asiat tuppaavat menemään pieleen mitä yritänkin. Melkein tuli oltua vuosi sairaslomalla ja siihen päälle äitiysloma. En tiedä osaanko enään palata "arkeen"? Asiat pitäisi tehdä kohtuudella. (taas huomaan kylväväni tuota "pitäisi" sanaa) Uskomatonta miten sekin on juuttunut sana valikoimaan.

 Kysyn itseltäni: Millaiseen elämään olisin tyytyväinen kuolinvuoteellani? Olenko elänyt sellaisen elämän kuin itse halusin vai sellaisen, millaisen muut halusivat minun elävän?
Minun on haastettava itseäni, vietävä ajatukset tekemisen tasolle. Kokeiltava jotain uutta ehkä joihinkin vanhoihin juttuihin voisin herättää mielenkiintoni. Lyödä itselleni tavotteita. Harmi että tuo tavoite juttu jäi vähän jäihin terapiatehtaan jälkeen. Siellä meillä oli viikon purussa aina yksi tavoite joka tehtiin viikon aikana. Aloitettava tämä pohdinta mitä minä haluan elämääni kuuluvan ja mitä en. Karsia huonot jutut pois jotka vievät energiani. Suunnittelen viikkoni ohjelman ja extempore jutut saavat kuulua mukaan. Ei eletä vain hetki kerrallaan ja odotellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sanontani "sen aika näyttää" saa jäädä pois. Viime vuos mentiin sillä ja mikä olikaan tulos. Ei ainakaan mitään hyödyllistä. Voin vain olla itselleni armollinen. Mielihalut juomista ja viiltelyä kohtaan olen saannut pidettyä kurissa mutta voisin kehittää muita tapoja kokea mielihyvän.

Asetan itselleni tavoitteen ensi viikolle. Katsotaan mitä saan aikaiseksi, nyt asiat tekemisen tasolle.'


20 merkkiä siitä, että on aika toimia ja päästää irti:
1. Ajatuksesi harhailevat enemmän muistoissa kuin nykyhetkessä.
2. Tilanne aiheuttaa enemmän kipua kuin iloa.
3. Odotat, toivot ja anot, että ihminen, paikka tai tilanne muuttuisi.
4. Olet omahyväinen, tylsistynyt ja harmistunut.
5. Kuvio ei muutu, vaikka yrität korjata sitä.
6. Sinusta tuntuu, että kukaan ei kunnioita eikä kuuntele sinua. Tunnet olosi yksinäiseksi.
7. Tilanne estää sinua muuttumasta ja olemasta oma itsesi.
8. Jäät odottamaan ja toivomaan, että asiat kääntyisivät parempaan päin.
9. Itket enemmän kuin naurat ja rakastat.
10. Tunnet itsesi uupuneeksi emotionaalisesti, henkisesti ja fyysisesti.
11. Olet menettänyt intohimosi ja hilpeytesi.
12. Ydin uskomuksesi ja arvosi ovat muuttuneet ja uhraat sen, mitä oikeasti olet.
13. Et pidä enää hauskaa.
14. Pelkäät, että tämä on parasta, mitä tulet saamaan.
15. Piilottaaksesi kivun, pakotat itsesi hymyilemään.
16. Kadotat itsesi ja lakkaat unelmoimasta.
17. Pidät kiinni pelosta tuntematonta kohtaan.
18. Tunnet sisimmässäsi, että pidät kiinni sellaisesta,  josta tulisi päästää irti.
19. Vapauden tunne tuntuu laajalta ja avoimelta.
20. Uskot parempaan elämään.
Lähde: www.mindbodygreen.com





keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Oma aika tämän sirkuksen keskellä

Oih,

Kerrankin on hetki omaa aikaa. Poika ulkona nukkumassa joka on ollut viime päivinä haaste. Liekö hammasvaivat  kiusaavat. Kerralla puhkee muutama hammas. Hassua mihin tämä aika menee. Kohta on mennyt 4 kk siitä kun pieni mies tuli ja muutti meikäläisen elämän. Vaikkakin muutoksia tein jo paljon ennen tuon syntymää. Onnellinen noista saa olla, ehkä hiukan ylpeäkin ;)
Itseäni en osaa vieläkään arvostaa varsinkaan omia saavutuksiani jos joku mainitsee kuinka älyttömän työn olen tehnyt että olen tässä. Saa se minut huvittumaan sillä itselleni en sitä arvoa anna. Ehkä joku päivä sekin onnistuu.

Myönnän kun välillä poikaani katson saa se minun silmät kostumaan. Sillä hetkellä tunnen syyllisyyttä että hän on tässä. En voi antaa itseni hölmöillä ja luovuttaa. Ajatuskin siitä etten olisi näkemässä kuinka toinen kasvaa, sattuu. Elämälläni on jotain tarkoitusta vaikka elämän tyylini muutos alkoi jo kun siskoni pyysi minua lapsensa kummiksi. Siinä oli ensimmäinen syy miksi halusin lopettaa tuon alkolla läträämisen mutta taakka kasvoikin suuremmaksi. Onneksi hain apua.

 No voihan... Sinne meni seki hetki olla. Pojan pappa herätti toisen. Ei kai auta kun jättää omat tekemiset sikseen ja lähteä katsomaan mitä sitä sitten keksii.
Tämä viikko on tyhmästi ilman ohjelmaa mutta onneksi sekin korjaantuu ensi viikolla ja viikonlopuksi sitten tai sen jälkeen en ole vielä päättänyt mutta jämsään. Vähän sirkustelemaan :)

Ehkä joskus saisin olla pidempään. Saimpahan sentään siivoiltua.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Voisiko elämässä olla parempaa kuin oma lapsi. Ihania asioita omistan mutta tämä on niistä parhain. Ystävät ovat olleet tukenani ja heidän kanssaan on vietetty ihania hetkiä. Mistään en luopuisi. Elämä on tuonut monenlaista opetusta eteen. Joistain asioista luopuisin ja tekisin toisin mutta mennyttä en voi muuttaa vaan oppia virheistäni ja toivoa että tekisin jotain jatkossa oikein.

Viime vuoden masennus vei minut melkein kuoppaan mutta siitä selvittiin ison apujoukon kera johon kuului mm terapiatehdas, muutama sossu, pari nuorisotyön tekijää, a klinikka, äitiyspoli, suljettu ja ennen kaikkea läheisimmät ihmiset. Näille saan olla kiitollinen että olen tässä. Omaa "puolisoa" ei ole kiittäminen mutta en sanoisi etteikö hänellä olisi ollut vaikeaa..

Juomisen halu on ja pysyy vaikka puolitoista vuotta alkaa minulla olla takana raittiina. Vaikeina hetkinä se meinaa viedä voiton mutta en voi suoda itselleni edes yhtä sillä takaraivossani soi "haluan vetää perseet ja hypätä kaivoon". Inhottava ajatus näin kaiken hyvän keskellä mutta siitä en yli pääse. Voin vain yrittää elää sen kanssa ja tuoda asiat ajoissa esille ettei mitään tyhmää tapahdu. Voin ennakoida tietyt tilanteet mutta kaikki ei onnistu ennakoimalla. Pitäisi vain elää tässä hetkessä joten suurimmaksi osaksi elän päivä kerrallaan.

Pitkästä aikaa sain töherrettyä paperille kuvia. Ihana tapa päästää irti tästä hetkestä ja kenellekkään se ei ole vaaraksi. Ajatukset saada hetkeks pois tästä päivästä. Jotain fiksua keksitty addiktion tilalle.
Päällisin puolin olen onnellinen mutta välillä sisällä kalvaa. Helppoa tästä ei tule mutta tiedän pystyväni.