taas yksi viikko vierähtänyt ja alkaa kuu olla lopullaan. Ensi viikko onkin tekemistä täynnä, toisin kuin tämä. Välillä vähän nyppii nämä viikot jolloin jumitan kotona. Kehitin loppuviikosta tekemistä ja palauttelin juoksu inspistä. Kerkesin kaksi kertaa käydä ottamassa tuntumaa ja nyt onkin jalat jumissa. Ex urheilija tokaisee: venyttely on turhan päivästä. Ehkäpä lisään sen noitten juoksujen jälkeen ohjelmaan. Myös hieman lihaskuntoa... Aina aloitan ja jossain vaiheessa lopetan tämän. Suunnittelen joka talvi että kesällä lähtisin juoksemaan puoli maratoonin mutta siihen se sitten jää.. Noh josko ensi vuonna.Nyt yritän mahduttaa lenkkeilyn tähän vauva arkiseen päivään.
Koiran toki otan juoksulle mukaan sillä siinä kaverissa virtaa riittää.
Tulipahan kerran lähettyä kaveriakin moikkaamaan Lahen suunnille. Voin tokaista ettei aikoihin oltu nähty. Taas huomasin jumittuneeni liikaa omiin oloihin. Noh hyvä että tuli sekin huomattua ajoissa. Hassua kuinka aika vierähtää ja minä vain jumitan ajatusten kanssa samassa. Nyt tarvitaan tekoja. Osallistuin motiviren vai mikä se nyt oli mutta kuitenkin sen juoksuhaasteeseen. Kuudessa viikossa lähtee 5 km lenkki ja siitä tavoitteena on pidentää se 10 km ja siitä se puoli maratooni. Keksin keinon yllä pitää tuon haasteen ja palaan takaisin "kisa" radalle.
Kauan on siitä aikaa kun on punanen tartaani ollut kengän pohjan alla. Ehkä kävisin kokeilemassa miten 1500m luistaisi. Aikoinaan tuli näitä pitkiä matkoja paineltua. Mukavinta oli seurasssa reenailu ja olla kavereiden kanssa. Mihin tuo elämä on kadonnut minulta? Ehkä on aika palauttaa tuo seurassa oleilu takaisin. Nykyään kuin kavereillanikin on lapsia, mikä on ollut mukavaa. Vertais porukkaa ei tunnu hölmöltä rupatella mitä vauvat tekevät. On ainakin puheen aihetta. Tosin kyllä ilman poikaakin on mukava liikkua välillä omaa aikaa. Ei tarvitse miettiä ja huolehtia toisesta itsensä lisäksi. Hetken saa mennä ja olla. Yleisin tapa tässä on hypätä auton rattiin vetää volumit täysille, ikkuna auki ja polttaa tupakkia perä toisen jälkeen. Yksi pieni ilon aihe. Tosin tuon tupakoinnin olen ajatellut lopettaa.
Tupakointi on ollut osa minua 11 vuotta ja siitä paheesta on yritetty luopua. Välillä ollaan oltu pätkiä tupakoimatta mutta aina on tullut joku tilanne joka on saanut sen ratkeamaan. Juominenkin oli tuohon verrattuna helpompi lopetus. Siitä olen ollut 1,5 vuotta poissa.
Tässä olen miettynyt että lopetan a-klinikalla käyntini ihan vain siksi että olen oppinut selättämään mielihalut juomista kohtaan. Haikeaa tulee ilmoittaa henkilölle päätöksestä mutta häneltä olen oppinut paljon, puhumisen jalon taidon. Hän on ollut minulle tuki ja turva kun on matto lähtenyt jalkojen alta. Hän vei asioitani eteenpäin. Tämmöisiä ihmisiä saisi olla enemmänkin, tosin minun matkalleni näitä kertyi muutama.
"polku kohti päämääräämme ei ole aina suora,
menemme väärää tietä, eksymme, palaamme takaisin,
ehkä ei ole niin väliä mihin tiehen uskomme tai panostamme,
ehkä sillä on vain väliä että panostamme"
Muutos on niin itsestään kiinni, samase mitä joku toinen sanoo tai tekee. Muutokseen tarvitaan omaa halua. Tämän sain itselleni todistettua, moni uskoi minuun mutta minä en itseeni. Nyt kun tiedän mihin pystyn, pystyn jatkamaan valitsemaani polkua ja haastamaan itseäni. Ennen kaikkea nauttimaan elämästä, niistä pienistä ohi kiitävistä hetkistä.
"ovensa ulkopuolelle päässyt on jo jättänyt taakseen matkansa vaikeimman osan"
Tämä on täysin totta.
Tämä viikko sujahti ulkoilun, yhdessä oleilun, kokkailun ja paperille töhertämisen merkeissä. Mukava tapa tuo töhertäminen. Saan ajatukset hetkeksi pois arjesta, tosin kokkailu on myöskin yksi lempi juttu mutta useasti asiat menevät pieleen ja leipomukset menevät roskiin. :) Virheistä minä opin asiat, ensi kerralla en sooloile ohjeitten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti