Oih,
Kerrankin on hetki omaa aikaa. Poika ulkona nukkumassa joka on ollut viime päivinä haaste. Liekö hammasvaivat kiusaavat. Kerralla puhkee muutama hammas. Hassua mihin tämä aika menee. Kohta on mennyt 4 kk siitä kun pieni mies tuli ja muutti meikäläisen elämän. Vaikkakin muutoksia tein jo paljon ennen tuon syntymää. Onnellinen noista saa olla, ehkä hiukan ylpeäkin ;)
Itseäni en osaa vieläkään arvostaa varsinkaan omia saavutuksiani jos joku mainitsee kuinka älyttömän työn olen tehnyt että olen tässä. Saa se minut huvittumaan sillä itselleni en sitä arvoa anna. Ehkä joku päivä sekin onnistuu.
Myönnän kun välillä poikaani katson saa se minun silmät kostumaan. Sillä hetkellä tunnen syyllisyyttä että hän on tässä. En voi antaa itseni hölmöillä ja luovuttaa. Ajatuskin siitä etten olisi näkemässä kuinka toinen kasvaa, sattuu. Elämälläni on jotain tarkoitusta vaikka elämän tyylini muutos alkoi jo kun siskoni pyysi minua lapsensa kummiksi. Siinä oli ensimmäinen syy miksi halusin lopettaa tuon alkolla läträämisen mutta taakka kasvoikin suuremmaksi. Onneksi hain apua.
No voihan... Sinne meni seki hetki olla. Pojan pappa herätti toisen. Ei kai auta kun jättää omat tekemiset sikseen ja lähteä katsomaan mitä sitä sitten keksii.
Tämä viikko on tyhmästi ilman ohjelmaa mutta onneksi sekin korjaantuu ensi viikolla ja viikonlopuksi sitten tai sen jälkeen en ole vielä päättänyt mutta jämsään. Vähän sirkustelemaan :)
Ehkä joskus saisin olla pidempään. Saimpahan sentään siivoiltua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti