Voisiko elämässä olla parempaa kuin oma lapsi. Ihania asioita omistan mutta tämä on niistä parhain. Ystävät ovat olleet tukenani ja heidän kanssaan on vietetty ihania hetkiä. Mistään en luopuisi. Elämä on tuonut monenlaista opetusta eteen. Joistain asioista luopuisin ja tekisin toisin mutta mennyttä en voi muuttaa vaan oppia virheistäni ja toivoa että tekisin jotain jatkossa oikein.

Viime vuoden masennus vei minut melkein kuoppaan mutta siitä selvittiin ison apujoukon kera johon kuului mm terapiatehdas, muutama sossu, pari nuorisotyön tekijää, a klinikka, äitiyspoli, suljettu ja ennen kaikkea läheisimmät ihmiset. Näille saan olla kiitollinen että olen tässä. Omaa "puolisoa" ei ole kiittäminen mutta en sanoisi etteikö hänellä olisi ollut vaikeaa..

Juomisen halu on ja pysyy vaikka puolitoista vuotta alkaa minulla olla takana raittiina. Vaikeina hetkinä se meinaa viedä voiton mutta en voi suoda itselleni edes yhtä sillä takaraivossani soi "haluan vetää perseet ja hypätä kaivoon". Inhottava ajatus näin kaiken hyvän keskellä mutta siitä en yli pääse. Voin vain yrittää elää sen kanssa ja tuoda asiat ajoissa esille ettei mitään tyhmää tapahdu. Voin ennakoida tietyt tilanteet mutta kaikki ei onnistu ennakoimalla. Pitäisi vain elää tässä hetkessä joten suurimmaksi osaksi elän päivä kerrallaan.

Pitkästä aikaa sain töherrettyä paperille kuvia. Ihana tapa päästää irti tästä hetkestä ja kenellekkään se ei ole vaaraksi. Ajatukset saada hetkeks pois tästä päivästä. Jotain fiksua keksitty addiktion tilalle.
Päällisin puolin olen onnellinen mutta välillä sisällä kalvaa. Helppoa tästä ei tule mutta tiedän pystyväni.