Loppujen lopuksi onnellinen

Ajatus mörkö alkaa pysymään hallinnassa. Se ei vie enää hetken mielijohteesta mukanaan. Ajattelen, tarkistan totuuden rajat. Ei kaikki ole pahimmasta päästä.
Mikä ihaninta, pystyn useimmiten siitä puhumaan. Paljastamaan mielen syöverit. " rehellisyydellä estät sen ettei muille ihmisille tule ylläreitä sun taholta.."
Heh, rehellisyyteen pyrinkin. Ehkä en vastaa suoraan kysymykseen mutta en ainakaan enää valehtele siitä.
Edistystä, ihtekkin alan jo uskomaan. Melkein puoli vuotta melko tasasena menona varsinkin mitä pidemmälle viikoissa mennään.

Hölmöilyt käy mielessä mutta vain ajatuksen tasolla. Itku, se ei lopu mutta niiden asioiden kanssa voin elää. Haluan elää oli se sitten ylä tai alamäkeä. Mikään ei ole vielä ohi vaikka välillä siltä tuntuikin. Ihanien ihmisten avulla päästy tähänki saakka.

Uupumus henkisesti, sorrettu, arvostamaton, lista tuntuu loputtomalta mutta ilo, onni, toiveikas, kyllä toinenkin listan puoli saa jo paljon nimettyjä tunteita. Tunteista pölisty psykan hoitajan luonna. Tuntuu välillä ihan idiootilta noista  puhua mutta sitä opetellessa. Pitkään aikaan voin sanoa että olen onnellinen vaikka silmä kulma kostuisi...

tunteista ajatuksiin ja elämässä eteenpäin

Tässä sitä miettii mikä on oikein ja väärin. Onko tässä mitään tolkkua, henkisesti riekaileina ja epätoivoinen yritys pitää pakka koossa. Yhden psykan istunnon päätteeksi annoin pari lappua joissa kerroin erityisesti peloistani ja ahdistuksestani. Tässä välissä on muistettava että ne on vain ajatuksia. Ajatukset on tullut suurimmaksi osaksi purettua puhumalla. Tiedän haitallisen käytöksen seuraukset lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä..
Nyt on ollut pidempään psykalla aiheena tunteet. ei mikään minun lempi aiheeni ja taas kierrän ja kaarran kuin kissa kuumaa puuroa niinkuin psykan heppu tuppaa toistamaan. Viikkokortteja on monenlaista täytetty, tämä viimeisin on ollut haastavin. Pitäisi nimetä tunteita päivän aikana. En oikein tiedä kirjottaisinko varsinkaan niitä negatiivisia. Ihan vain sillä että pian joutuisin niistä ääneen puhumaan. En vieläkään onnistu pitämään itseäni kasassa, vaan silmä kulma kostuu..

Sanotaan että pitäisi laskea menneestä irti. Itsetuho on jäännyt taakse. Ajatukset eivät.
Olen pyörittänyt mielessäni monen näköistä ja yksi on ollut se että pitäisikö minun luopua siitä ajasta jolloin sain olla koko ajan lapseni kanssa. Onnellisuus ja pienen lapsen läheisyys on ollut parasta mitä minulla on ollut mutta nyt tuntuu enemmänki siltä että se viedään minulta pois. Osa-aika äiti. Sydäntä raapivaa kun haluaisin olla enemmän toisen kanssa mutta sitä ei suoda minulle. Klassiset lauseet joita kuulen "ootetaan millon leviän ja mennään pienin askelin eteenpäin." ymmärränhän minä mitä epäluuloja minä aiheutan muille. Radikaalisti sanottuna minulla on "hullun leima"... '
Mietin mitä olisin voinnut tehdä toisin, olisiko ollut parempi että olisin onnistunut (itselleni helpoin tie). Poikaa kohtaan täysin väärin. Olenhan aina äiti vaikka toinen on muualla. Ainut mitä voin tehdä on ottaa kaikki ilot ja surut lapsen kanssa yhdessä vastaan. Olla rakastava vanhempi.
Ne päivät jotka olen "yksin" eivät ole aina helppoja. Syyllisyys ja muut "ihanat negatiiviset tunteet valtaavat mielen. Aina ekana muistaa se että poika tulee taas seuraavana sovittunua päivänä. Kyllähän tähän hyviin hetkiin ja muistoihin mahtuu monta ihanaa ihmistä.

Reenit potkunyrkkeilyn parissa on ollut kiva plussa tähän sontaan. Tunti vierähtää ajattelematta omia ongelmia ja saan purkaa kaiken ketutuksen. Pitkästä aikaa asia josta nautin ja tuottaa mieli hyvää". Nyt vain odottelen että pääsenkö kelan ammatilliseen kuntouttavaan kurssiin mukaan. Minulla on tulavalle suunnitelmia on jopa suunnitelma B. Mennään pienin askelin vaikka kuinka se välillä ketuttaa... menneestä luopumisen suhteen on ongelmia ja tulee olemaankin.. se on vain fakta.

Ajatukset on vain ajatuksia. voin itse valita mitä niistä kasvatan, sen kun muistaisi muutkin kuin minä

Iloa, surua, elämää

Tarinoita sallan ja mikon matka maailman ympäri

Kerro mulle tarina 
Joka kertoo sinusta 
Sen ei tarvii olla tottakaan 
Kunhan opin sinut tuntemaan 

Sano vain kolme asiaa: 
Osaatko ratsastaa? 
Uskotko Jumalaan? 
Voitko minut pelastaa? 

En osaa sanoa 
Haluanko sun roikkuvan mukana 
Maailmalta saat luvan anoa 
Puolestani anteeksiantoa 

Saatan kertoo satuja 
Joissa oon paremmassa valossa 
Sun kantsii opetella uskomaan 
Vain mitä en suostu kertomaan 

Sanon kaksi asiaa 
Jotka voit tarkastaa: 
En usko Jumalaan 
Ja pelkään rakastaa 

En osaa sanoa 
Haluanko sun roikkuvan mukana 
Maailmalta saat luvan anoa 
Puolestani anteeksiantoa 

Vielä yksi asia vaan 
Vielä yksi asia vaan 
Oon vielä yksi asia vaan sun tarinaan 
Oon vielä yksi asia vaan sun tarinaan 

En tiedä mitä sanoa 
Mut haluan sinun roikkuvan mukana 
Maailmalta on turha anoa 
Rakkautta tai anteeksiantoa 

En tiedä mitä sanoa 
Mut haluan sinun roikkuvan mukana 
Maailmalta on turha anoa 
Rakkautta tai anteeksiantoa

Kehäraakkeja ja kuninkaita hausmylly

Villi poika viimapää
ainoo lapsi eläinlääkärin lesken
jätti opistot kesken,
kitaraks vaihtoi vasken,
tahtoi toista elämää

oli alku toukokuun
yksin rojujaan kasseihin pakkaa
paskat kaikesta nakkaa
vaihtoi lennosta akkaa
kuului kutsu jonkun muun

kutsu kohtalon
ojasta allikkoon

ei meistä oo
pitään kravattii ja kauluspaitaa
ei meillä oo
metsii peltoja ja vehmaita maita
mut vaik ois onnetar ollutkin saita
me tiedetään miten on elämän laita
on kaikki päivät pelkkää lauantaita
me ollaan ylpeesti kehäraakkeja ja kuninkaita

jokin miestä viivyttää
katsoo miettien poikansa unta
oottaa valtakunta
narrin hiippakunta
hetken viihdyttäjää

kruunut kutreillaan
rypyt kasvoillaan

ei meistä oo,

voi mitä elettyä elämää
ja läpi juhlittua yötöntä yötä
voisin vaihtaa pari seuraavaa päivää
niihin jolloin oli onnikin myötä
mut suremaan
tai katumaan
ei meitä saa kukaan

ei meistä oo

Öh, mihin tämä aika vierii... neljä viikkoa on takana kick boxig harrastuksen parissa ja jatkoa on luvassa.
Rakkaimman kanssa olen saannut viettää aikaa. Lapsi niin pieni ja viaton. En halua enää olla se "hullu äiti" joka yrittää päästä elämästään eroon keinolla millä hyvänsä. Olen oppinut paljon ja en ajattele ekana että mistään ei tule mitään. Minä näytän kuka elämääni hallitsee, ei menneisyys tai pelko tulevasta. Elän tätä päivää ja annan kaikkeni.
Tunteet on edelleenkin se arka paikka, silti asioista olen pystynyt puhumaan. Ei sillä että olisin kokenut ihme parantumisen, vaan olen oppinut hallitsemaan ja pitämään ajatukset kurissa. Ei tämä ole ruusuista mutta asiat on pysynyt pitkään hyvällä mallilla vaikka varpaille on pudonnut painoa.

"En voi aina valita ajatusten sisältöä, joten valitsen mitä ajatuksistani kasvatan"