maanantai 9. huhtikuuta 2018

Aa askelia työstäen

Eka askel
"Myönsimme voimattomuuden me päihteisiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme olin voimin kyenneet selviytymään"
Toinen askel
"Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme"
Kolmas askel
"Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan -sellaisena kuin hänet käsitimme"

Addiktio on sanellu elämää ja se on ollut ensisijainen asia elämässä. Se on ollut mun pakkomielle kontrollista huolimatta huolimatta olen käynyt tarpeeksi pohjalla. Jos en aloita hoitamista se vie vielä hengen.
Toipumisen myötä saan toimintakykyä takaisin joka on edellytys työssä käynnille ja äitinä olemiseen. Mun opeteltava toimimaan toisin. En voi lähteä tunteiden ja kierojen ajatusten matkaan. Opeteltava olemaan rehellinen. Hyväksyä itseni ja oppia varsinkin olemaan oma itseni. Luottaa siihen että asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Kaikki on mahdollista.
Ennen en ole uskonut mihinkään. Olen yrittänyt pärjätä omillani. Nykyään saan uskoa että on joku korkeampi voima kuin minä. Uskon että rehellisyys, ryhmät, toiminta ja aa ohjelmalla eläminen tukee toipumistani. Ei mun tarvitse yrittää pärjätä omillani, olla riippuvainen omasta tahdosta.
Omat huolet kantautuu ennemmin tulevaan. Menneet vaikuttavat negatiivisesti tulevan ajatteluun.mennyttä en takaisin saa enkä voi sitä muuttaa mutta tulevaan voin vaikuttaa kunhan eka elän tässä hetkessä. Tämä pitäisi muistaa kun huomaan ajattelun ajautuvat katastrofiin.

Avun pyytäminen tarkoitti mulle ennen sitä että myöntäisin olevani heikko ja etten kyennytkään pitämään elämää kasassa. Aina opetettu että "perheen kesken selvitään mistä vaan". Tosin koskaan ei puhuttu siitä kuinka tunteista selvitään. Aina kaikki mitattiin materiaalina. Avun pyytäminen on saannu toisenlaisen käsityksen, en minä ole heikko vaikken pystynyt pitämään asioita kasassa. Kerrankin olen saanut positiivisen kokemuksen tästä. Avun vastaanottaminen ei ole oikein ennen onnistunut kun omat kieltämiset ja ennakkoluulot on ollut ajattelun edessä. Opettelen kuuntelemaan muita ennemmin kuin toimimaan oman pääni mukaan.
Ennakkoluuloista ja katastrofi ajattelusta mun on opeteltava pois. Tarvitsen tunne-elämälle tasapainoa joka vaikuttaa mielenterveyteen palautumiseen. Tarvitsen apua tunnelin kaiken purkamiseen, ahdistuksen hallintaan ja siihen kuinka hyväksyn itseni. Ylipäänsä tunteiden käsittelyyn.

Eniten minulle on antanut toivoa muut toipuvat ja ymmärrys siitä etten todellakaan ole yksin oman pääni kanssa. Voin näyttää tunteeni ja jakaa ne muiden kanssa. Tuntemuksista ja kokemuksista olen saanut positiivista kokemusta ihan vain sillä että pyrin jättämään omat ennakkoluulot taka alalle ja kuunnella toisia. Luottaminen on ollut aina vaikeaa. Niin itseensä kuin toisiin. Aina on saanut pelätä että taas viedään matto jalkojeni alta.
Olen saanut puhua eikä ole tarvinnut kokea tuomituksi tulemista. Ei puhumisesta aina seuraa mitään pahaa. Itseluottamus on ollut aina heikko. Vaikea luottaa muihin kun ei edes luota itseensäkään.

Hoitopäätöksen omalla kohdalla tarkoittaa sitä että otan vastaan apua, luovun vanhoista käsityksistä ihan ja työstän uutta tilalle. Mun ei tarvitse selvitä kaikesta yksin. Opettelen elämään päivä kerrallaan luottaa siihen että asiat järjestyvät.
Näitä aa askelia pohtiessa sain huomata millainen työmaa mulla on edessä oppimisen ja luovuttamisen suhteen.

En edes tiedä kuka olen...


Topi Saha 

"Pirun ikävä"

Hyvästi viima, mun mentävä on
Jonnekin vähän lämpimämpään
Me toisillemme sovitaan
Näkee sokeekin sen

Hyväksy viimein, mun mentävä on
Vaikka sua jo ikävöinkin
Mut vanhan raunioilla
Mä palelen

Sä opetit mut kuolemaan vähän
Sä opetit mut nuolemaan
Tähän pirun ikävään
Mä jään kiinni
Tähän pirun ikävään
Mä näännyn


Oli tähtiä alla ja yllä
Kun kysyit ja vastasin en
Jos oisin sanonut kyllä
Oisit uskonut sen

Huijasin itseäni joka käänteessä
Kun meidätkin jätin kesken
Kai luulin todellakin olevani rehellinen

Laulut on lauluja
Ja illat menee lujaa
On niin monta tapaa päänsä turruttaa
Saattaa mennä viikko ettet mielessäni käy

Kunnes tuoksus juoksee asemalla vastaan
Soi radiosta hiljaa okhomai
Taas yöt syö päivät
Eikä lohdutusta näy

Sä opetit mut kuolemaan vähän
Sä opetit mut nuolemaan
Tähän pirun ikävään
Mä jään kiinni
Tähän pirun ikävään
Mä näännyn


Mä oon kulkenut ylös alas
Isoo jokee pitkin
Tyynenmeren rantaa
Pessyt kasvoni ja levähtänyt

Pääsitkö koskaan irti painajaisistasi
Kuka viereltäsi herää aamuisin
Ja mitä ihmettä mä oikein ajattelinkaan

Sä opetit mut kuolemaan vähän
Sä opetit mut nuolemaan
Tähän pirun ikävään
Mä jään kiinni
Tähän pirun ikävään
Mä näännyn
Tähän pirun ikävään
Mä näännyn

lauantai 24. helmikuuta 2018

Jumissa omassa nupissa


Taas klassinen sana "pitäisi"tulee esille kun ajatus lähtee irti päästämiseen ja eteinpäin jatkamiseen. Tiedostan itsekkin että olen aivan jumissa. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Tosin tällä hetkellä minulla ei ole resursseja edes miettiä varsinkin lääkkeettömiä keinoja. Ahdistaa ja levottomuus iskee, kokeillut useammin "vanhoja" keinoja. Lähe ulos, tee jotain "mielekästä" mutta näistä ei ole hirmuisesti ollut tässä apua kun en pysty edes rauhoittumaan. Kaikki voimat menee siihen että pysyisin edes kasassa, eikä "muurini" murru. En uskalla, en tiedä uskallanko vieläkään ottaa vastaan sitä mitä siitä seuraa. Moni totee et itku auttaa mutta pelkään että se vie lopunkin pohjan. onneksi vielä löytyy ihmisiä jotka jaksavat tukea vaikka minä yritän päästä ihmisistä eroon.
Nyt pitäisi yrittää päästä jaloilleen. En tiedä mitä haluan enää, onko millään kuitenkaan merkitystä. Pitäisi luottaa itseensä, rakentaa uusi minä suhde. 
Ainut mistä voin nyt aloittaa on saada alko ongelma takaisin kuriin, sen myötä saada toimintakyky takaisin. Omat haaveet ja unelmat on tuottanut vain tuskaa, löytyykö niihin vielä jotain jolla elämän ilon saisi palautettua??

Merkkejä siitä että on jumissa löytyy oman pään sisältä.

Ajatus harhailee enemmän muistoissa kuin nykyhetkessä.
Huomaan olevani mestari vellomaan menneessä. varsinkin niissä negatiivisissa tapahtumissa ja tunteissa. Huomaan välillä ohjaavani ajatukset niihin inhottavimpiin ajatuksiin. Jotta muistan sen mikä "särki" sydämmen. Toisaalta tästä muistan sen kuinka ikävä tuo esille sen kuinka jostain voi välittää. Menneessä on paljon perseelleen menneitä tapahtumia joista on helppo syyttää itseään. Lietsoa itse inhoa.

Tilanne aiheuttaa enemmän kipua kuin iloa
Tämän hetkinen tilanteeni ei aiheuta kuin surua. Ilon aiheet ovat vähissä. Jumitan neljän seinän sisällä suljetulla osastolla. Tosin kerrankin vapaa ehtoisesssa "hoidossa". Ovien ulkopuolella koen kaiken paskan kaatuvan niskaan, olen yksin siellä itseni kanssa. En kykene olemaan itseni kanssa, yritinpä tehdä mitä tahansa, löydän itseni hetken päästä alkosta. En voi kuin todeta että surun määrä on liian suuri käsiteltäväksi.

Odotat, toivot ja anot, että ihminen, paikka tai tilanne muuttuisi
Tämä ajoi minut taas burn outin partaalle. Luulin tehneeni kaiken "oikein" jotta asiat olisivat muuttuneet. Tästä seurasi pinttynyt ajatus, että sama se mitä teen en pääse haluamaani ja asiat muuttuisivat. Itseäni muutin ja uhrasin itseni toiselle. Luovutin lopulta.

Omahyväisyys, tylsistynyt ja harmistunut
Loppujen lopuksi ajattelen vain itseäni. En ajattele omieni tekojen vaikutusta muihin. Yritin hakea "äksöniä" niin huonoilla ja hyvilläkin tekemisillä. Adrealiini ei enää virtaa samalla tavalla kuin ennen. Nykyään olen harmissani että joudun oikeasti kohtaamaan elämän ongelmineen. Olisin halunnut vain kuolla. Päästä helpolla mutta aina matkassa on kulkenu "enkeli". Kaippa se on oikeasti "ryhdistäydyttävä"

Kuvio ei muutu, vaikka yritin korjata sitä
Taas se klassikko YRITTÄÄ sana tulee esille. En ehkä tehnyt kaikkeani mutta niin paljon ettei minulla ole enää "yksin" resursseja. Ajatus siitä että kyllä elämä hymyilee" ei ole toiminut aikoihin. Kaiken näköstä kokeillu, harrastuksia lisäämällä, ottamalla omaa aikaa mm kirjan ja kahvi kupin parissa. Toimihan minun yrittäminen pääsin paljon elämssä eteenpäin, sain kokea paljonkin elämän iloa mutta kuviot eivät muuttuneet. Ajatus pysyy samana. Kuolema.

Tuntuu, että kukaan ei kunniota eikä kuuntele. Tunnen oloni yksinäiseksi.
Olen enneminkin oppinut aikoinaan ettei puhuminen ole vaihtoehto. Se tuo TUNTEET pintaan. niitä en osaa käsitellä. Toisaalta olen yrittänyt muuriani murtaa. Kyllä sanoilla on merkitystä mutta minunkin tilanteessani olen vain saannut kuulla "ota ihtees niskasta kii, olet liian ankara itsellesi, puheesi saa mutki surulliseks, ei mekään enää tiedetä miten sua voisi auttaa.." Viimesimmän kommentin kohdalla tuli ajatus siitä että olisikin "sydän suruihin" jotain mikä voisi auttaa. Siihen ei oikein ulkopuolinen pysty, toisaalta en minäkään. Ajauduin yksinäiseksi jo useampi vuosi sitten. Mikään ei oikein sitä tyhjiöö täytä. 

Tilanne estää minua muuttumasta ja olemasta oma itseni
Tässä astuu addiktio kuvaan. Alkoholiriippuvuus.

Jäin odottamaan ja toivomaan, että asiat kääntyisivät parempaan päin.
Luulin, että niin olisi ajan kanssa käynnyt. miten paljon se vaatiikaan aikaa.. En tiedä menetin uskon sen suhteen.. Vuosi, kaksi vaan vierähti eteenpäin ja tietyt asiat eivät vaan kääntyneet parempaan..

Itken enemmän kuin nauran ja rakastan

Tunsin itseni uupuneeksi emotionaalisesti, henkisesti ja fyysisesti
Elämältä katosi merkitys ajan saatossa..

Olen menettänyt intohimoni ja hilpeyteni
Intohimo mm kokkailun ja piirtämisen suhteen vain katosi. Ennen saatoin käyttää näihin tunteja, nyt on vain kesken eräisiä töitä ja ruoka jää ennemmin syömättä. Ei vain löydy sitä kipinää enää.. Hilpeys tulee roolin myötä. Enää on harvoja hetkiä joissa tunnen aidosti onnea ja iloa. Nauran aidosti sydämmen pohjasta.

Ydinuskomukseni ja arvoni muuttuivat ja uhrasin sen, mitä oikeasti olen.
Tuppaan puhumaan imperfektissä, onko minulla enää mitään mihin uskon? En tiedä kaikki on vain yhtä "usvaa".

En pidä enää hauskaa

Pelkään, että tämä on parasta, mitä tulen saamaan.
Tämän myötä tyydyin vähään, luovuin omista unelmista. En Ajattele enää että minullakin olisi jotain arvoa...


PIILOTTAAKSENI KIVUN, PAKONTAN ITSENI HYMYILEMÄÄN

Tunnen sisimmässäni, että pidän kiinni sellaisesta, josta tulisi päästää irti

Uskoin parempaan elämään

lauantai 17. helmikuuta 2018

Laitoskiertolainen

Sulla on elämä edessä, olet nuori, kaikille sattuu kompastuksia.. niinhän se menee mutta kuinka paljon sitä on kärsittävä jotta ihmisestä saa taas elämisen haluisen. 


"Touhuat impulsiivisesti, mitä tämä vuosi on sinulle antanu? Ei se varmaankaan ole ollut oikein elämisen arvoista"
Miettisit mikä teki sut joskus iloiseksi tai onnelliseksi? Tekisit vaikka ajatuskarttaa, noh justhan tuolla katkolla semmosta väsäsin. Khyllä siihen paljon asioita saa mutta ei se sitä menetettyä takaisin tuo. Ehkä pitäisi yrittää ajatella eteenpäin, suhtautua tähän päivään, ei menneeseen tao tulevaan. Ne tuo tullessaan mitä tuo, omilla valinnoillani oman tulevan rakennan. Miten enää voi positiivisesti ajatella kuin takana on sydäntä särkevää tuskaa. Saan paljon uusia ilon aiheita, usko nyt hyvä ihminen itseesi. Moni muukin uskoo mun selviävän kuhan saan juomisen kuriin. Toisaalta kelaan että haluanko, haluanko elää itsesyytöksissä ja elää tuuri juoppona ja odottaa ettei joku kerta olekkaan ketään pelastamassa.
Ollien sanat osu ja uppos. Toisaalta nyt on tauon paikka, juominen jää tauolle ja uusi yritys mennä sossuun kartoittamaan jatkokuntoutus mahdollisuutta juomisen suhteen. Toisaalta jostain saa edes pienen toivon kipinän tulevan suhteen. Taas kökötän neljän seinän sisällä impulsiivisuuteni vuoksi. Tosin jäin vapaa ehtoisesti, nyt on ehkä oikeasti hetki ajatella mitä sitä elämältään voisi haluta. Kauhulla odotan seuraavaa sossun tapaamista kun viime viikkoinen kaatuikin tyypilisesti siihe että lähdin katkolta suoraan alkoon. 
Kaverini on ollut kultainen mutta olen kyllä jo liikaa toisen elämää sotkenut omilla touhuilani. Toinen on lähtenyt ideoihini mukaan huonolla seurauksella. Seuraava etappi olisi laittaa kuvaa käteen meidän päättäväisyydestä. Jotain tämän tyyppistä


Sä et oo sä 

Ollie
En pysty enää lukemaan sun ajatuksia mut jos pystyisin, en tiedä haluisinko. Kai lopult oltais päästy yli vaikeuksista, mut en pakoon päässy näitä fiiliksii. Mä toivon et sä siel yksin pärjäät, mut mun on pakko sut unohtaa. Aika kultaiseksi muistot värjää, mut meitä hiljaa pois kuluttaa.
Sä et oo sä, vaikka oot edelleen kaunis. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. Jos päästät irti, oon valmis. Me haaveiltiin et eletään unelmaa, nyt tehdään se muiden kaa.
Kaikki kääntyy vielä paremmin, oon vaa niin väsyny just noihin sanoihin ,mut jos uuden haluu rakentaa niin tiedän et välil kaiken täytyy romahtaa. Mä toivon et sä siel yksin pärjäät, mut mun on pakko sut unohtaa.

Sä et oo sä, vaikka oot edelleen kaunis. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. Jos päästät irti, oon valmis. Me haaveiltiin et eletään unelmaa, nyt tehdään se muiden kaa. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. Maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. oot edelleen yhtä kaunis mut maailma muuttuu ja me sen mukana.
Sä et oo sä. nyt päästä irti oon valmis. Me haaveiltiin et eletään unelmaa nyt tehdään se muidenkaa.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Katkon paikka

Mielenterveys ongelmat ja alkoholi, ei sovi yhteen..
Ei voi sanoa kun voi paska. Selvinpäin asiat pysy käsissä mutta päissään, ei.
Yritän ja yritin mutta ei enää jaksanut. Mistä kaikki alkoi?

Tein pirummoisen työn sen jälkeen kun tuli ero ja muutin erilleni. Ajattelin että jään lapsen lähelle asumaan, tarkoituksena nähdä toista enemmän ja olla se tasavertainen vanhempi. Äitinä en epäonnistunut, mikään ei ole ihan empaattinen kuin lapsen suusta ÄITI, ja hali päälle. Siitä tiedän että olen lapselleni ykkönen. Se hymy ja ilo jonka sain tavatessamme,on ollut minun voima vara.
En kuitenkaan saanut tavata lastani haluamalla tavalla. Koskaan ei päästy yhteisymmärrykseen, tyydyin siihen vähään. Tosin lapseni läsnäollessa annoin hänelle kaiken huomion. Ketään en ole rakastanut niin paljon kuin häntä.
Kävin kaiken maan työttömien pisteet ja päivätoiminnat läpi. Kelan kautta kuntoutuskurssille josta sain nykyisen työpaikkani. Työ oli minun arkeni peruspilari, se piti rutiinit kasassa.

Kaikesta huolimatta minut revittiin palasiksi. Tämä vuosi alkoi itsemurha yrityksellä, luulin pääseväni tuskastani eroon. Jätin jälkeeni lapun, olen yrittänyt polttaa sillat takaani jotta kukaan ei olisi kaivannut minua. Yritin pitää matalaa profiilia mut silti jotkut kaikesta huolimatta välittivät. Sen seurauksena minut löydettiin ja toimitettiin hoitoon. Psykiatrista hoitoa olen melko monesti vastustanut ja päätynyt M1 ja M2 lähetteillä hoitoon.
Kuukausi osastolla, kaksi kertaa karkasi kaljalle. Virkavallan toimittamaan päädyin takaisin. Kuukauden jälkeen pääsin kotiin ja ajattelin palaavani takaisin töihin. Parin päivän päästä olinkin taas kalja laatikon kanssa liikenteessä, viinakauppaankin eksyi melkein 5 vuoden tauon jälkeen. Laineet juomat ei enää riittäneet. Taas virkavallan viemänä päivystykseen lepareihin ja psykiatriselle. Pään selvittyä pääsin kotiin ja ajattelin että hän koiran kotia ja palaisin takaisin töihin. Taas hetken päästä olin kalja kädessä.. töihin meno ei onnistunutkaan..
Päihdepäivystykseen, siitä takaisin psykiatriselle. Siellä yön yli ja aamulla olikin järkätty katkopaikka. Nyt ensimmäisen kerran elämässäni olen katkolla. Ens viikolla lähdetään suunnittelemaan jatkohoitoa. Minun toiveeni on päästä kuntoutukseen jossa hoidetaan niin mielenterveys ongelmia että päihde.

En minä ole hirviö.. tämä vuosi alkoi huonosti.. kännissä tuli hankittua pahoinpitely syyte potkaistuani ambulanssi kuskia päähän, toisella kerralla olin riehunu ambulanssissa ja rikkonut heidän omaisuuttaan. Kaksi kertaa parin viikon aikana olen pistänyt oman huushollin sekaisin ja hajottanut huonekaluja ja astioita. Naapuritkin ovat minun yksin pidetyistä bileistä poliisille asti, on varmaankin varoitusta tulossa isännöitsijältä.. yrittänyt juoda itsensä siihen kuntoon että sammuksiin tielle ja joku ajaisi ylitseni. Tänään kävi kävely lenkillä mielessä että hyppään tuosta sillalta.. en tiedä enää mitä minun pitäisi tehdä..
Tähän on tultava loppu, kykenin aikaisemminkin pääsemään irti Alkosta ja sain elämäni järjestykseen... Olen tavannut osasto reissuilla on kaksi ihanaa hoitajaa joilla oli sydän paikallaan ja halusivatte auttaa. Toinen olisi auttanut minua lapseni suhteen. Mutta minä en halunnut ottaa alkuun yhteyttä eksääni. Omat idiootit ajatukset toista kohtaan, etteikö olisi antanut minun edes nähdä lastamme..
Toinen työntekijä järkkäsi minut katkolle jonne suostuin vapaaehtoisesti lähtemään. En ole "juoppo" tai "narkkari". Minulla on vain suunta hukassa..
Nyt alkaa uusi matka elämässä,helppoa siitä ei tule. Vanhat ja uudet ystävät tukevat, tarvitsen vain vielä ulkopuolista apua enemmän. En jaksa enää yksin yrittää..

Ensi viikolla selviää lisää..


torstai 25. tammikuuta 2018

Stay

Luomme maailmaa ajatuksillamme. Taas on hyvä muistaa "ajatukset eivät satuta, vaan se jos kasvatan ne teoiksi." Jokainen uusi aamu luo mahdollisuuden uuden tarkoituksen. Se että heräät aamulla ei ole mikään pieni asia, se ei ole samantekevää millä aamuna aloittaa. Se mihin keskitymme antaa suunnan sen hetkiselle elämälle.
Kuinka helppoa onkaan luoda negatiivista ajattelua positiivisen suhteen. Omalla kohdallani olen kuullut jo monesti kysyttävää "oletko liian ankara itsellesi?". Tämä kysymys veti hiljattain hiljaiseksi. Rupesin pohtimaan, että onhan tuossa perää varsinkin tämän hetkisessä tilanteessani jossa ajattelen vain tuonpuoleista. Viimeiset pari kuukautta ovat olleet yhtä hullun myllyä ajatukseni kanssa. Olen ennemmin sulkenut tunteeni muurin taakse kuin tuonut niitä esille. Pelkään ja häpeän, olen luvannut yrittää tuoda niitä esille. Antaa surulle mahdollisuuden tulla esille. En voi vain painaa ja panettaa eteenpäin sillä verukkeella että asiat järjestyvät. En tiedä enää itse keinoja saada elämälle iloa, voisin sanoa että olen yhtä sun toista kokeillut. Kokeilut ja tekemiset eivät ole olleet huonoja. Olen saanut kaikesta huolimatta nauttia elämästä ja ILOITA!


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Luottamus

Luottamus, ennen kaikkea tunne, jonka kohdistamme ihmiseen johon luotamme. Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkin voi luottaa, että jokin ei peitä toiveita tai aiheuta pettymystä. Luotettavuus sen sijaan riippuu omasta käyttäytymisestä. Luottavaisuus on ominaisuus, johon vaikuttaa sekä persoonallisuus että kasvuympäristö.
Kaikki kokemukset jättävät jälkensä luottamukseen. Mitä haavoittavampia kokemuksia meillä on sitä herkemmin kyseenalaistamme toisten luotettavuutta ja luottamuksen palauttaminen vie pitkän ajan ja vaatii ponnistelua. Toisinaan luottamuksen palauttaminen voi olla mahdotonta.
Pitäisi yrittää pohtimaan/ymmärtämään, miksi on toiminut niin kuin on toiminut. Onko esimerkiksi pimittänyt asioita, koska on halunnu välttää yhteenottoja. Miksi yhteenotto pelottaa niin, ettei uskalla kohdata toista?
Ihminen tarvitsee ymmärryksen siitä, miksi luottamuksen rikkoutumiseen johtaneet asiat tapahtuivat.

Luottamuksen voi menettää monta kertaa ja monella tapaa. Pienikin epärehellisyys voi murentaa hauraan luottamuksen. Useasti jos kyse on samasta henkilöstä, luottamuksen rakentaminen kestää jokaisen kerran jälkeen pidempään eikä ehkä koskaan yllä sille tasolle, kuin se oli ennen luottamuksen menettämistä.
Luottamuksen palauttaminen ei ole petetyksi tehtävä, vaan luottamus korjaantuu ajan kanssa, jos toinen toimii riittävän pitkään riittävän luotettavasti. Hän, joka toiminnallaan on aiheuttanut luottamuksen menettämisen.
Luottamuksen pettänyt joutuu ottamaan vastuun siitä miten osaa muuttaa käytöstään ja toimia niin että toinen voisi taas luottaa. Lyhin reitti luottamukseen, käyttäydy luotettavasti ja ole luottamuksen arvoinen. Jos luottamuksessa on särö, sen palauttaminen ei tapahdu pelkästään lupauksemme muuttua, vaan moni joutuu ponnistelemaan tosissaan onnistuakseen siinä. Luottamuksessa, kuulluksi tulemisessa ja kohdatuksi tulemisessa on pohjimmiltaan kyse asioista joista montaa voi parantaa kehittämällä vuorovaikutus- ja tunnetaitoja.  Voimme oppia kuinka kuunnella toista paremmin, kuinka ottaa vastaan hänen tunteitaan, kuinka osoittaa kiinnostusta toista kohtaan, kuinka ottaa vastuu omasta käytöksestään elämässä.
Luottamuksen rikkoutuminen aiheuttaa myös surua ja pettymystä. Luottamuksen pettänyt voi joka päivä saada muistutuksen omista teoistaan ja kantaa niistä syyllisyyttä, toinen osapuoli joutuu taas pelkäämään, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Luottamus on mahdollista saada takaisin, jos ja kun molemmat ovat valmiita käsittelemään asiaa, ymmärtämään toisen kokemuksia ja tekemään tarvittavia muutoksia käytöksestään. On tärkeä muistaa, että ihmisyyteen kuuluu myös epätäydellisyys. Täydellistä ihmistä ei ole olemassa. Aina emme onnistuneet, kyky antaa anteeksi sekä armollisuus itseä ja toista kohtaan on tarpeellinen ja tärkeä taito elämässä. Myös silloin kuin luottamusta etsitään takaisin. Jokaisen pitäisi yksinkertaisesti saada anteeksi, että on inhimillinen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toinen saisi tehdä samoja virheitä ja vahinkoja kerta toisensa jälkeen, ja silti aina saisi anteeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että virheiden tekijällä tulisi olla mahdollisuus parantaa tapansa ja tehdä töitä ihmissuhteiden eteen, jotta ne paranisi. Jotta tämä olisi mahdollista, vaati se avointa ja rehellistä keskustelua ilman valheita, syytöksiä, vastuun pakenemista ja suojamuureja. Toiseen tulisi luottaa edes sen verran, että uskaltaa sanoa mikä on vialla ja miltä jokin asia tuntuu..

Pohdinnan jälkeen huomaan olevani epärehellinen. Päästelen sammakoita suusta tai vaikenen asioista. Viimeisin muistutus siitä kuinka luottamus voi olla nolla omien "tempausten" jälkeen. En syytä ketään niistä asioista jotka johti näihin tempauksia. Itseään valintani tein ja tiedostin viimeisellä kerralla seuraukset jos jään tähän maailmaan. Nyt voin vain kysyä jaksanko enää aloittaa alusta. Ehkä en ansaitse luottamusta, teen samat mokat kerta toisensa jälkeen. En odota että ne olisi lakaistu maton alle. Helpointa on ollut sivuttaa asiat,kasata ne "nurkkaan" odottamaan. Pakka levisi ja tässä on tulos, joudun pohtimaan mitkä asiat tulevat arjessa jaksamista? Mitkä estävät vahingoittamasta itseäni? Mitä ensimmäinen viikko kotiuduttuani pitäisi sisällään?
Pitäisi olla konkreettinen suunnitelma jotta voisin päästä kotiin. Vaihtoehtoja on kaksi...


y






lauantai 6. tammikuuta 2018

sietokyky

Miten paljon sitä onkaan ihmisen kestettävä. 
Ikävä ei hellitä. Saisinko antaa periksi? 

Astun puiden joukkoon
Laulu houkuttelee syvemmälle
Se leijuu lähellä
Se täytyy löytää
Vihdoin saavun auringossa kylpevälle aukiolle
Ja näen sinut
Leikit lapsen kanssa

Katson kuinka hassuttelet
Poika nauraa katketakseen
Metsä hengittää
On kaunis päivä

Astun aukiolle
Muutun tuhanneksi perhoseksi
Ja päästän irti
Lähden laulun matkaan



anniina -syvään päähän

Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän

Mua pidetään rohkeen mut mä pelkään
Ja on vaikee ääneen sitä myöntää
Et vaik henkiin jää
Välil tuntuu ettei pysty hengittää
Ne luulee et oon hullu (hullu)
Mut ne ei tiiä mis oon ollu mitä vastaan oon taistellu
Ja et opettelen edelleen miten täällä eletään
Miten käsitellä häpeää

Se on jättänyt jälkeensä jäljen
Se on vienyt mennessään järjen
Mä luulin etten tarvinnu ketää
Mutten voinu vastavirralle mitää

Syvään päähän
Pinnan alla mä en nää enkä kuule
Mä en kuule
Ootsä siellä
Sano ettei mikään oo niinku luulen
Niinku luulen
Joo-o-o
Nosta mut pintaan älä
Luovuta jos mä meinaan
Vetää sut mukanani
Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän
Nosta mut pintaan

Jos sussa tuntuu ettet sä oo tarpeeks
Jos pyytelet sun täällä oloo anteeks
Oot ollu siellä missä mäki oon ollu
Ohuel jäällä yksin painotellu
Usko mua kun mä sanon että sä tuut selvii siitä
Vaik tuntuu ettet riitä
Sun ei tarvii olla enempää ku oot
Vaik maailma kaato sut kumoon

Se on jättäny jälkeensä jäljen
Se on vienyt mennessään järjen
Etkä voinu vastavirralle mitää

Syvään päähän
Pinnan alla mä en nää enkä kuule
Mä en kuule
Ootsä siellä
Sano ettei mikään oo niinku luulen
Niinku luulen
Joo-o-o
Nosta mut pintaan älä
Luovuta jos mä meinaan
Vetää sut mukanani
Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän
Nosta mut pintaan

Mul oli tapana itteeni syyttää
Mut tiiän etten siihen oo syypää
Eikä musta ehkä koskaan saa ehjää
Mut tääl edelleen seistään

Syvään päähän
Pinnan alla mä en nää enkä kuule
Mä en kuule
Ootsä siellä
Sano ettei mikään oo niinku luulen
Niinku luulen
Joo-o-o
Nosta mut pintaan älä
Luovuta jos mä meinaan
Vetää sut mukanani
Syvään päähän
Syvään päähän
Syvään päähän
Nosta mut pintaan

Nosta mut pintaan
Nosta mut pintaan
Nosta mut pintaan
Nosta mut pintaan



Joo mä luulin, että rakkauden takia voisin kuolla

enkä häviäisi sinulta Mutten tiedä miten ajauduttiin kaaokseen täysin hiljaiseen Havahdun, kun ulkona on kevätaurinko mut meil on kylmä, tahtoisin sut viereen mun kainaloon Mut oon unohtanut, miten toiseen koskettaa jos kipinää ee-ei oo, sitä ee-ei oo Kun tuulettoman taivaan alla koittaa leijaa leijattaa Se putoaa Ja vaikka monta kertaa aiemmin oon saanut sen nousemaan se makaa maassa Yhtenä aamuna tajusin kun sinua suutelin et kipinää ee-ei oo, sitä ee-ei oo Mä otin onnesta lukuu kun tulit mun elämään Mä en koskaan pyytänyt sua luotani lähtemään mut sydän äänet hävis ei samaan tahtiin hakannut ja nyt pelkään ettei tätä enää tapahdu Liian usein muistot viedään romulaatikkoon eikä niitä enää muistella kun kaikki ohi on Mulla on aikaa olla vielä meistä ylpeä mä en kadu mitään, enkä häpeä Kun tuulettoman taivaan alla koittaa leijaa leijattaa se putoaa Ja vaikka monta kertaa aiemmin oon saanut sen nousemaan se makaa maassa Yhtenä aamuna tajusin kun sinua suutelin et kipinää ee-ei oo, sitä ee-ei oo x2 Yhtenä aamuna tajusin kun sinua suutelin et kipinää ee-ei oo, sitä ee-ei oo