Kuntoutus lopussa, huomenna kotiin.. tunteet laidasta laitaan. Paniikki.
Tämä neljä viikkoa meni liian nopeesti. Asiat on ihan sekaisin, tulevaisuus mikä se on? Suoraan sanottuna pelottaa mennä kotiin. Viimeksi ollut kesäkuussa kotona mutten täydessä tajunnassa. Nyt, pitäisi hallita mielihalut.. addiktiosta toiseen mutta kaikki päätyvät itsetuhoon, itsemurha. Olen pulassa, olen hepulin partaalla, tekisi mieli riehua huutaa paiskoa tavaroita.. se nyt ei ainakaan minua hyödytä. En vain yksinkertaisesti tiedä mitä teen, olen ihan hukassa. Ei tässä nyt näin pitänyt käydä...
Tässä minä yritän miettiä selviytymis strategiaa ja haasteita raitistumisen esteenä. Neljä viikkoa ottanut oppia vastaan ja nyt kaikki tuntuu kaatuvan viemäriin. En tiedä mistä minun pitäisi pitää kiinni jotta arjesta selviän. Olen kaivanut jo itselleni tällä viikolla kuoppaa syvemmälle. Enkä ole edes kotia vielä päässyt. Olen pulassa jo ennen kuin kotia pääsen. Olen höpöttänyt itselleni jo valheiden verkkoa, olen ollut epärehellinen.. se tuntui fiksulta mutta olen suoraan sanottuna kusessa sen kanssa. Epätoivo valtaa mielen, en pysty tähän. Olen yksin taas ongelmieni kanssa. Tämä on minulle aivan liikaa, haluan pois..
Ensi viikolla tiedossa on psykiatrian puolen tapaamista ja sossun. Hävettää omat pulinat jotka olivat kaikkea muuta kuin totta. Miksi pyöritän tätä samaa paskaa koko ajan. En voi ottaa apua vastaan jos puhun höpöjä... en tajua miten olen ennen voinut sen kanssa olla kun nykyään se tekee olostani kurjan samantien.
Kuntoutuksesta on opittu paljon hyödyllistä ja mukaviin ihmisiin tutustuttu. Kunhan nuo opit saisi siirrettyä arkeen, se tekisi asioista helpompaa mutta minkä sille mahdan kun olen idiootti joka tekee virheitä virheen perään. Pitäisi olla avoin ja rehellinen mutta olen ollut kaikkea muuta. Ei tällä pitkälle pötkitä, enää en osastolle halua mutta tässä alkaa olemaan ihan hirveät itsetuho ajatukset.
Olen hukassa, mitä teen, vituttaa kun en voinut ajoissa tehdä tälle jotain. Inhoan itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti