Tehdään kysymys: Olenko tyytyväinen elämääni? ei en tiedä.. Haluanko muuttaa elämääni? Pitäisikö minun ruveta toimimaan sen eteen että muuttaisin elämääni. Hyväksynkö todellisuuden? Hyvän, paremman elämän synty tulee siitä, että hyväksyy omat ajatuksensa ja tunteensa sen sijaan, että kamppailisi niitä vastaan, ja toimii muutoksen eteen niin, että tekoja ohjaavat omat syvimmät arvot.
Hyväksymis- ja omistautumisterapia perustuu kuuteen keskeiseen periaatteeseen joilla opin käsittelemään toimivalla tavalla tuskallisia ajatuksia ja tunteita. Luomaan rikasta, merkityksellistä sisältöä elämään.
Eriyttäminen tarkoittaa sitä, että luon uudenlaisen suhteen ajatuksiini, jolloin niillä on paljon vähemmän vaikutusvaltaa. Ne menettävät kykynsä pelotella, häiritä tai masentaa minua.
Laajentaminen tarkoittaa sitä, että teen enemmän tilaa itsessäsi epämielyttäville tunteille, kehon tuntemuksille ja mielihaluille, sen sijaan että yrittäisit torjua tai työntää niitä pois.
Yhteys tarkoittaa elämistä nykyhetkessä- huomion kiinnittämistä ja osallistumista siihen, mitä juuri olet tekemässä. Sen sijaan, että ajelehtisin menneessä tai murehtisin tulevaa, "Yhteydessä siihen, mitä tapahtuu parhaillaan nyt ja tässä."
Tarkkailija- minä on vahva osa ihmisen tietoisuutta. Kun oppii, kuinka tavoittaa tämän osan itsestäsi, voit saada aikaan syvällisen muutoksen suhteessa ei-toivottuihin ajatuksiin ja tunteisiin.
Arvojen kirkastaminen ja niiden elävöittäminen on perustava askel, kun rakentaa mielekästä elämää. arvoni tarjoavat suunnan elämälle ja ne motioivat tekemään tärkeitä muutoksia.
Rikas ja merkityksellinen elämä syntyy toimimalls, ei kuitenkaan miten tahansa. Se syntyy siitä, kun ottaa arvojensa ohjaamia askelmia.Omistautuminen, otan askeleita vaikka kuinka monta kertaa kaatuisin tai putoan reitiltä.
Kuukaudenkohan olen kohta suljetulla psykiatrisella ollut. 4 kertaa on käyty sähköhoidossa, miten nykyään pitäisi asiat olla erillailla... Muisti pätkii ja pahasti mutta pikku hiljaa se palailee. Tänään on pyörinyt mielessä perseiden veto ja narun jatkoks joutuminen... ei mikään ihanne päivä. Itkua pidätellen, tuntuu kuin maa lähtisi jalkojen alta, murenee pikku hiljaa, en enää tiedä mihin päin sitä olisi yritettävä. Psyykkisesti olen romuna. en tunne olevani edes enää ihminen jolla olisi jotain merkitystä.
Vielä on pitkä pätkä osastolla oloa, miten minä pääsen takaisin omaan elämään kiinni... En tiedä ehkä tämä helpottaa ajan myötä. Läheisiäni on järjetön ikävä tahtoisin vain yhden ihmisen kainaloon enkä päästäisi irti <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti