Ajattelu sattuu

Hammasta purraan, pysyn kasassa.. yritetään olla "kova", en itke.. haluan ajatella positiivisesti mutta se on ihan helvetin vaikeaa. "Kyllä minä tässä pysyn, täytyy vain toivoa että tähän risukasaan paistaisi vähän edes valoa." Miksi en saa mistään kiinni, paha olla. Osastolla olisin voinnut olla ehkä pidempään kuin viikon. Ehkä oli virhe lähteä sieltä. Maanantaina takaisin avopuolelle, ehkä tämä helpottaa. Aina kun pitäisi jotain ajatella, saa se silmät kostumaan. Torstain jälkeen kun minut murrettiin, sai se minut herkille. Itkisin mutta sekin tekee pahaa..

Ennen kuin sain lääkäriltä luvan lähteä osastolta, vaikka ne vakuuttivat minulle etteivät he pidä minua väkisin siellä. Lääkäri tokaisi minulle että vaikutan sen verran kiltiltä ihmiseltä etten voisi elää sen kanssa jos menisin juomaan. Oikeaanhan hän osui. Purin hammasta ja nyökkäsin. Ajattelin itsekseni että kyllähän asia noin on. Se pelottaakin siinä jos menisin idioottina korkkaamaan, mitä sitten tapahtuisi.. en halua ajatella sitä, yritän pistää vastaan koko ajatukselle. Osastolla sain olla tosin vetäydyin yksin ja yritin hymyillä hoitajille mutta kaikkihan ne näkivät että minulla on paha olla. Yritin jutella avoimesti mutta joissain asioissa halusin vetäytyä "kuoren taakse". Joistain asioista puhuminen on vaikeaa, sillä ne saavat minut herkille. Normaaliahan se olisi jos tunteeni näyttäisin mutta jostain syystä yritän pitää ne sisälläni.

Tänään sain käydä vähän sellaisessa päivystys tyyppisessä psykan puolella. Vaihteeksi oli eri ihminen joka asioitani kyseli. Oli lukenut minun tiedot mutta halusi silti kysyä asiat uudestaan minulta. Yritin olla taas avoin mutta huomasihan hän että olen alavireinen. Tilanteestani hän ymmärsi sen että tässä on isoja asioita joihin en vielä saa varmuutta ja ymmärrettävää on että yritän sivuuttaa niitä toistaiseksi. Mitä sitten kun saan vastauksen näihin meneekö minun elämä palasiksi lopullisesti, miten selviän niistä.. yritän olla ajattelematta mitään pahimmasta päästä mutta väistämättähän se tulee mieleen.. helppoa minun kengissä ei ole..
Lähtiessäni tuolta hoitaja tokaisi että noh meneppäs elämään ja jos huomenna tulee jotain niin laita vaikka viestiä niin soitan takaisin jos et itse saa soitettua. Tähän yritin vitsillä vastata että yritetään. En edes pysty huumoria heittämään niin ettei se tunnu pahalta.
Maanantaita kauhulla odottaen jos tämä itkun tuhraaminen ei lopu. En haluaisi taas hajota noiden edessä. Vaikkakin he huomaavat heti ettei minulla ole kaikki ok. En edes pysty sanomaan että kaikki olisi ok vaan sanon että kyllähän tämä menettelee. Yritetään vain eteenpäin mennä, päivä kerrallaan.